sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Mieli lepää

Kirjoittaminen on jäänyt, mutta kyllä me treenattu on. Säännöllisesti hallilla, joko aamuvuorossa klo.06 tai iltavuorossa klo.22. Eilen juuri illalla hallilla ollessani mietin, miten mun "sielu lepää" treenatessa. Olin yksin illalla hallilla kolmen koiran kanssa, sai tehdä rauhassa juttuja, koirat oli aivan into piukeina. Oltiin heitetty parin tunnin lenkki pimeässä ennen hallille menoa. Treenien jälkeen katsoin koiria ja niiden silmissä loisti edelleen innokkuus, hyvä olo ja sellainen tietty arvostus, kiitos, että ollaan taas tehty. Tiedättehän sen koiran katseen?



Olen hieman jo miettinyt mitä ensi vuonna. Pääasiassa tavoitteet laitetaan Nitron harteille, mutta palataan niihin sitten ensi vuoden puolella. Nitron VOI on tällä hetkellä liian hajalla kokeeseen asti. En aio lähteä vain kokeilemaan. Kyllä ne palaset varmaan hiljalleen loksahtaa paikalleen. Virtaa on tällä hetkellä liikaa, hallinnan kautta se kuriin. Lisäksi mun omaan hätäiseen ohjaamiseen pitää saada joku roti. Eilisissä treeneissä, oli jo hieman sellaista rauhoittumista ja zen-oloa havaittavissa. Katsotaan.

Diili on opetellut palasia eri liikkeistä, aletaan hiljalleen yhdistelemään niitä. Missään nimessä se ei ole vielä niin taitava kun sen sisarukset tuntuvat olevan, varsinkin Mikro. Ehkä me sitten vedetään jossain vaiheessa takavasemmalta ohi, tiedä häntä ;) Pientä uhmailua misukassa on alkanut olemaan, luonnetta löytyy. Jotenkin erilainen se on verrattuna tähän muuhun laumaan, en vaan jotenkaan tiedä mikä se joku on.

Pommi on löytänyt jotenkin aivan uuden vaihteen treeneissä. Virtaa ja intoa sillä on, joka tosin valitettavasti purkautuu aluksi piippauksena. Olen kuitenkin näistä huomauttanut, katotaan nyt jos sen kanssa alkaisi vaikka kisaamaan. Pommin kanssa on jotenkin niin jännä tehdä asioista, välillä mietin miten se osaa tiettyjä asioita. Se on myös hyvä tarjoamaan asioita, ja leikkii aina täysillä.

Kaiken kaikkiaan tämä koiravuosi on ollut taas vuoristorataa, mutta kyydissä on ollut ihan mukana olla :) Välillä mietin, miten tästä koirien kanssa olemisesta ja tekemistä on tehty sellaista kun se nykyään on, kaikkea analysoidaan koko ajan. Huomaan miettiväni monia juttuja esimerkiksi Diilin kohdalla. Kun Didi makaa keskellä lattiaa jalat kattoa kohden puolitoista vuotiaan tytön kanssa, mietin vain miten tuo pieni pentu nyt jo luottaa ihmiseen noin. Kun Diili leikkii leluilla se vetää apinan raivolla ja murisee mulle kun leikin sen kanssa. Kun se leikkii tytön kanssa, se pitää löysemmin lelusta kiinni antaa tytön voittaa. Mistä se voi tietää, että lapsen kanssa otetaan rennommin, kun se on itsekin vielä ihan lapsi? Diili ei hypi lasta päin, se ei juokse sitä kohden. Onko tuo koira todellakin niin fiksu? Osaako se jo nyt "eritellä" millainen kukin ihminen on?

Moni muukin koiraharrastaja varmasti analysoi "koko ajan" koiriensa tekemistä, olemista, käytöstä. On mielenkiintoista seurata mitä esimerkiksi meidän lauman (kun kyllähän neljä koiraa on jo lauma...) mikäkin koira tietyssä tilanteessa tekee, miten ne reagoi ääniin, lapsiin, erilaisiin tilanteisiin jne. Sitten taas toisaalta, mitä ihminen on itse vahvistanut tiedostamattaa, mikä on koiran omaa reagointia. 

En tiedä, tätä voisi pohtia monen sivun verran. Moni sanoo usein kun kuulee meidän koiramäärän ja tietää pienestä lapsesta, että miten me oikein jaksetaan. Ei tää ole jaksamisesta kiinni, kyllähän tämä pientä sirkusta välillä on, mutta tirehtöörinä on ihan hauska hyöriä :) Normaalit rutiinit, tietty arvojärjestys kotona. Väitän kuitenkin, että nuo meidän nelijalkaiset ovat ihan onnellista porukkaa. 

perjantai 1. marraskuuta 2013

haaste!

Shanti nakkasi meidän poppoolle haasteen, jonka otamme vastaan ;)

1. Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?
--> En itseasiassa tiedä. Omat nilkat eivät futiksen pelaamista enää kestä, joten todennäköisesti vapaa-ajallni valmentaisin edelleen junnuja.

2. Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?
--> Riekkumista metsässä, maastotreenejä, treenikentällä asumista, tehdääntehdääntehdään, joojoojoo!

3. Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?
--> Opetan koiran kävelemään hihnassa vetämättä.

4. Miksi pidät koirablogia?
--> Lähinnä kirjaan itselle treenejä ylös, kun jaksan ;) Tällä hetkellä ajan puutteen vuoksi blogi on liian hilkainen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei treenattaisi, se tarkoittaa sitä, että mun treeniliivin taskut on täynnä post it lappuja, joissa on muistiinpanoja... Lisäksi vanhat, uudet ja nykyiset koirakaverit voivat lukea toisinaan kuulumisiamme.

5. Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden tärkeän asian, mikä se voisi olla?
--> Pommi : Nälkä!
--> Nitro: Joo mamma joo!
--> Diili : En se minä ollut ja sitä paitsi se oli vahinko!
--> Eetu: Emmäjaksaviittijustnyt

6. Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea arvostat kasvattajassa erityisesti?
--> Pommi tuli hieman varkain. Ei ehkä ollut loppuun asti ajateltu juttu, rotu oli kuitenkin oikea ;) Lähinnä siten, mistä nyt ensimmäisenä pentuja voisi olla. 
--> Nitron kohdalla oikeastaan tiesin jo millaisen koiran haluan ja mistä. Tytin ja Sampan meriitit aussie maailmassa (ja koiraurheilussa yleensä) ovat mielestäni Suomen hienoimpia saavutuksia.
--> Diili on myös Tytin kasvatti ja olen todella kiitollinen, että Tytti luotti meille myös toisen kasvatin.

Kasvattajassa arvostan rehellisyyttä omien koirien ja kasvattiensa suhteen. Arvostan erityisesti Tytin järjettömää tietoa aussieiden sukutauluista, rotuominaisuuksista jne. Kasvattajan jakama tieto ja apu auttaa eteenpäin kohtia omia tavoitteita ja matkan varrella niitä vain tulee lisää. Myös kasvattajan tietty nöyryys niin rotua kuin harrastuksiakin kohtaan on minulle tärkeää.

7. Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen valitse?
--> Pommi oli viimeinen pentu, joten se muutti meille.
--> Nitron Tytti valitsi minulle. Halusin uroksen ja kolmesta pentueessa olevasta uroksesta Nitro oli kuulemma selkeästi mun koira. Olin toivonut ns. vahvaa ja "varmaa" koiraa, jolla on moottoria harrastuksiin. Tietty itsenäisyys olisi plussaa, eikä koiran tarvinnut olla mikään "koko perheen keskipisteenä viihtyvä kaikkien kaveri". Haasteellinenkin koira sai olla, ja sitä tuo sheltti totta vie on minulle ollut ;)
--> Diili tuli varkain. Tunsin tämän pentueen melkein sen syntymästä saakka. Tätä pentuetta on odotettu, sitä on toivottu, salaa haaveiltu ja siitä on keskusteltu PALJON jo ennen astutusta. Diili valitsi kotinsa itse Vantaalta... ;)

8. Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä kuvaava? Entä sen pentuesisaruksista?
--> Kukaan koiristani ei ole pentutestattu

9. Mikä saa koirasi täysin sekaisin. Hyvällä tai pahalla.
--> Nakit, pallo, treeniliivi, pk-liivi, noutokapula. *huoh*

10. Onko koirallasi noloja lempinimiä, joita et kehtaisi huudella julkisesti?
--> Onko Nipa nolo? Tai DiiDii?

11. Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?
--> Tyttiä ja Samppaa. Laji kuin laji tuntuu onnistuvan, ja aina autetaan asioissa. Koiria ymmärretään rodusta riippumatta ja omaa tietoa jaetaan eteenpäin. Puhelimen kuumalinja on aina auki ja soittaa voi koska vain, asiasta kuin asiasta. Koiraurheilun tuoma menestys on vain tuonut lisää nöyryyttä ja kunnianhimoa. Arvostan. 

perjantai 25. lokakuuta 2013

Mitä sinulle kuuluu?

Voi Diili Diili. Se on hauska lapsikoira. Sellainen pitkäjalkainen rimppakinttu. Ei enää pelkkä valkoinen taulu, hieman väriä jo maalattuna. Mutta eihän se mitään osaa. Tietenkään ;) Vaikka hskh:n tokoissa penneä sanotaan priimukseksi ja vaikka se totisena tarjoaa kaikkea "osaamaansa".



Diilin aika on kulunut elämän koulussa, hieman tokoa, jonkun verran jälkien nuuhkuttamista ja lenkkeilyä. Jos vertaa sisaruksiinsa, niin ollaan varmaan siellä häntä päässä tokotouhuissa. Mut ei se meitä haittaa, sillä Wau mikä Diili!

Nitti pieni pirulainen tiputtaa turkkiansa, tokoilee  ja valmistautuu jossain vaiheessa siihen VOI kokeeseen. En ole itse ollut kovinkaan aktiivinen kisailmojen kanssa. Ehkäpä siirtyy ens keväälle, sit rykästään tokot pois alta ja keskitytään pk hommiin.. ;) Aina voi unelmoida.


Nitro on myös nuuhkutellut jälkiä ja koko ajan tuntuu, että se on niin erilainen koira pk hommissa. Se rakastaa touhuta maastossa ja siitä näkee miten ylpeä se on itsestään kun sitä kehuu onnistumisista.

Pommi. Se on harmaantunut. Ihan oikeasti tai ei harmaantunut, red merle kun on, vaan varsinkin sen naama on vaalentunut. Silmen ja suun ympärillä on valkoiset rannut. Pommin kanssa on hauska hömpötellä. Se on aina into piukeena hommissa. Tokossa Pommin kanssa olisi paljon pilkunviilaamista. Ihan oikeasti, sille on opetettu niin monta juttua väärin, ja sillä on niin monta pahaa tapaa.


Pommi on hauska, Nitro on tosikko ja Diili on pieni kiusanhenki. Rakas aussie kolmikkoni.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikonlopun treenihuumaa

Launatai-ilta ja sunnuntai aamu ovat osoittautuneet hyviksi treenipäiviksi, jos haluaa treenata kentillä / maastossa häiriöttä. Launtaina polkaisin koirille jäljet Hakkilaan.

Diilin jälki oli  askelta pitkä, jokaisella askeleella nami, kolme kulmaa. Alkuun ihan järkyttävä höyry päällä. Vein koiran Nitron jäljen ohitse ja koira veti sinne aivan hulluna. Nitron jäljellä ei ole nameja ollenkaan, eli ehkä pikkumimmillä on jotain käryä siitä, mitä pitäisi tehdä. Alussa siis järkyttävä höyry päällä, jarrutin liinasta, jotta söisi jokaisella askeleella olevan namin. Jäljestää kyllä, mutta jättää nameja syömättä, niin kiire loppuun. Voisi varmaan alkaa tekemään tyhjiäkin väliin tälle tytölle. Hah, ja tämä likka jäljestää häntä heiluen, niin liikkis.

Pommin jälkeä tehdessä meni laskut sekaisin, itse pääsin johonkin  360 askeleeseen. Nameja siellä täällä. Lähti jäljelle hapuillen, eksyi muutaman kerran, mutta teki töitä ihan kivasti. Alkoi olla jo hämärää, joten en itsekään välillä tiennyt missä jälki menee. Onneksi olin sentään merkannut kepit, kaikki löytyi kuitenkin.

Nitron jäljen aikaan oli jo pimeään. Lähti janalle kivasti, mutta taas sitä haluilua jäljelle lähtemisessä. En vaan ehkä osaa opettaa :( Ilmaisi kaikki kepit, osan alla oli purkki, osan ei. Sen mitä pimeässä pääsin tihrustamaan, jäljesti hyvin. Ilmaisut vinot, mutta jokaisen maahanmenon jälkeen katsoi taakse ilmeellä "mamma mä löysin, kato mitä mä löysin, olinko vähän pätevä, hä". <3 Jäljen jälkeen vetoleikkiä, oli aivan liekeissä. 

Pommi ja Nitro hakivat metsästä muutaman esineen. Nitron esineet (pallo ja nahkainen vyö) olivat tooosi lähellä. Ei siltikään meinannut niitä nostaa, oli kyllä kohdilla. En auttanut ollenkaan, ja toi esineet. Roiskaisi rumasti eteen ja halusi leikkiä niillä. No ainakin toi... Pommille pala kakkua. 

Jäljeltä ajeltiin sitten hallille treenaamaan, muita treenaajia tasan 0.

Nitro aloitti. Pieni pätkiä seuraamista, namittelin oikeaa paikkaa. Istumiset ensin epävarmoja, peilin edessä pääsin kuitenkin palkkaamaan ja naksuttamaan hyvin kun koira teki oikein. Häntä heilui, oli into piukeena <3 Noudot tosi kivat, paitsi metskulle lähti haukahtaen. Näihin pitää puuttua, nouto sinällään ok. Hyppynoudossa kapula lähti todella vinoon, koira kuitenkin hyppäsi mennessä ja tullessa hienosti. Vinoon heittoja ei olla oikein treenattu, ja teki silti oikein. Hyvä hyvä. Luoksetulon ensimmäinen pysäytys valui (taas), toinen pysäytys ja eteentulo erinomaisia. Loppuun vielä istumisia, oli hyviä!

Diidii teki perusasentoja, pätkiä seuraamista, sekä hissinä maahan-istu-seiso vaihtoja. Ei aluksi oikein keskittynyt muuhun kuin kentälle viljeltyihin nameihin. En päästänyt rallattelemaan, vaan vaadin kontaksia. Oli ihan fiiliksissä. Kaveri olis tietty ollu kiva luoksetulon treenaukseen. Paikallaoloa istumassa ja maassa treenattiin myös. Ei se vielä oikein malta, säheltää vain.

Pommi lämmitteli seuraamisella, luoksetulolla ja noudoilla lihaksiaan, sillä olin päättänyt tehdä sen kanssa hieman aksaa, piiiiitkästä aikaan. Ihan vaan hömpöttelyä. No, koirahan näytti sitten olevan muulla kuin hömpöttelytuulella. Ensin jätti ensimmäisen keppivälin pujottelematta, skarppasi sitten kuitenkin. Tekee kepit itsenäisesti loppuun (no jee!), ei tarvitse mua siihen vierelle juoksemaan ja ohjaamaan. Lähetin koiraa kepeille ja palkkasin pallolla kun koira oli pujotellut. Tykkäs kovasti. Sitten tehtiin radanpätkää ja suoraan sanottuna, en pysynyt koiran vauhdissa. Kuka sille on asioita opettanut?

Treenien jälkeen vielä lenkkiä pimeässä Ojangon yössä, kotona koiran kirjaimellisesti lösähtivät paikoilleen nukkumaan. Edes aamulenkille lähtiessä Didi ei olin jaksanut nousta. Oli niin uninen pieni aamulenkeillä. Reppana, rankka elämä.

Sunnuntai aamuna käytiin lenkin jälkeen tekemässä Ojangossa pientä tokon tynkää, samaa settiä kaikilla kuin eilen. 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Jälkeä, tokoa, hieman hakua, esineruutua ja tottista

..Niistä on ollut meidän päivät tehty.

Nitro. 
Pallottelen edelleen ajatuksella mennäänkö hakemaan se "viimeinen AVO 1" koularia varten, vai tähdätäänkö seuraavaksi vain voittajaan. Jos joku peruutuspaikka aukeaa silmille, voisi kokeeseen mennäkin, muuten ollaan treenattu VOI liikkeitä. Istuminen huono meinaa lähteä mukaan. Pitäisi saada treeneihin kaveri palkkaamaan tai mennä halliin peilin eteen. Noudot kivoja, ollaan tehty Ojangossa vierailla kapuloilla. Ei ole ollut ongelaa.

Luoksetulossa seisominen valuu, niin kuin aina. Maahanmeno hyvä. Vauhtia saisi olla ehkä hieman lisää. Kaukoja ei osaa kunnolla. Pitäisi jumpata niitä enemmän. Ruutuun lähtee haukahtaen, mutta ei mene enää "merkille". Tätäkin pitäisi treenata enemmän.

Tottiksissa tehty eteenmenoa ja esteitä. Kyllä se mini aussie hienosti sen metrisen hyppää. Seuraamista pitäisi ottaa taas kuureina, jotta saataisiin hieman enemmän asennetta peliin.

Jäljestäminen sujuu, keppejä jättää ilmaisematta. Janalta lähtee usein takajäljelle. Tätäkin pitäisi treenata enemmän.. Hakutreenit etenee hitaasti, sillä ei olla päästy treenaamaan. Otettiin hieman treeniä taaksepäin, jotta saadaan koira irtoamaan kunnolla. Positiivista se, ettei mene maalimiehelle nenä maassa. Esineitä ei osaa vieläkään kunnolla, pitäiskö ehkä treenata niitäkin joskus?

Pommi.
Toko takkuaa. Intoa riittää, sen mukana piippaus lisääntyy aika ajoin. Ruudun paikkaa tehty paljon, tämäkin aussie kun meinaa mennä aina "merkille". (en siis osaa opettaa..).

Pommi on keskittynyt lähinnä jälkiin. Ollaan käyty myös tekemässä ALO FH jälkiä suojeluporukan kanssa, se tuntuu olevan Pommille "paljon helpompaa" kuin metsäjälki. Hassua sinänsä, moni sanoo FH:n olevan todella vaativa laji. Toisaalta, koira on usein jäljen jälkeen kyllä aivan poikki. Keskittyy oikeasti todella hienosti. Harhajälkiä pitäisi saada enemmän, esineet on helppoa kauraa. Viime viikolla tosin 3 kertaa tuli kivasti niitä harhoja: maanantaina katselin kun rusakot juoksenteli pellolla jäljen yli, keskiviikkona kun tulin takaisin jälkelle, oli toinen jäljestäjä tallaamassa jälkeä meidän jäljen yli (tuli molemmille hyvät treenit) ja eilen joku jannu tuli juoksuttamaan metsästyskoiraa pellolle jälkien ylitse..

Esineruudun Pommi "osaa". Miten olenkin osannut sen opettaa? Tai no, Sinihän mun kanssa aikoinaan oli Pommia opettamassa pk-juttujen saloihin.

Pikku Diili DiiDii.
On ollut pentu. Perus treeniä otettu, hieman jälkeäkin. Valkoinen lakana se on edelleen. Pitäisi alkaa maalaamaan väreillä. DiDi sai paikan HSKH:n talvitoko ryhmästä, sieltä HC puolelta ;) Fakta on, että Diilin kanssa tähdätään myös korkeammalle kuin ALOkkaaseen. Katsotaan miten yhteystyö alkaa rullaamaan. Toivon voivani olla Diilille se "ainoa", Koirakon toinen osapuoli.

perjantai 9. elokuuta 2013

Ollaan me elossa hei

Ollaan me jotain tehty hei. 

Pikku Dii Dii Diili on opetellut elämistä laumassa ja tämän perheen pelisääntöjä. Hieman tokon alkeita tehty, jälkiä haisteltu ja leikitty. Samalla tavalla mama orientoitunut tämä penne ei ole niinkuin Nitro aikoinaan oli. Taistelutahtoa, oppimisenhalua ja yritystä kuitenkin on. Treeni treeniltä tämä pieni penne osaa enemmän.

Nitti Nipa Nipsutin on tehnyt tunnaria hyvällä menestyksellä. Samoin pk-esteet ovat treeni treeniltä paremmin hallussa. Ohjaaja vois ottaa koiran tottiksessa välillä tosissaan ja treenata asenteella prkl! V***u kun se oppis ja osais jos ohjaaja ei aina perseilis ja vähättelis. Koira on mennyt paljon eteen päin, on hanskassa (useimmiten. t. pessimisti) ja ihan hemmetin hieno.

Jäljellä Nitro on oikeasti hyvä. Hitto. Janoihin pitäis panostaa. Ja koemaiseen suoritukseen. JK 1 tällä kaudella taitaa jäädä silti haaveeksi. Harmittaa vietävästi!!

Pommi pompoti pompom on tehnyt agin kontakteja, kontakteja ja kontakteja. Se varastaa edelleen. Tottis on ollut ihan kivaa. Ihan kivaa joo. 

Hauska aussie kolmikko koolla. Ja Eetu. Se on ihan vanhuuden höperö koko pappa. Hitto mua naurattaa kun katson sitä, se on niin uuno. 

Diili on kokeillut pk-liivejä, hmmph. Kasvun varaa on.

Särkivaarat lenkillä kahdestaan.

Leikkiä.



maanantai 22. heinäkuuta 2013

Missä mennään? Mitä ollaan tehty?

Vihdoin palattu Huittisista kotiin. Oli taas koirille rankka reissu, kukaan ei ole liikahtanutkaan viimeiseen neljään tuntiin. Pieni kooste missä mennään.

Nitro. 
- Ollaan käyty hakumetsässä. Edelleen tehdään ilman ilmaisua pistoille pituutta. Ilmaisua pitäisi ottaa kentällä. Nitrosta tulee rullakoira, toisaalta haukku tulisi varmasti melko helposti. Siitä saisiko siitä hyvän, kantavan ja pitkän ilmaisuhaukun ei tosin ole takeita.

- Jälki menee hyvin. Ongelmia ilmaisussa. Tarjoaa seisomista, ilmaisuna treenattu maahanmenoa. Ilmaisee kepit erillisessä treenissä hyvin, jäljellä jää seisomaan ja tarvitsee maahankäskyn. Ei paineistu, tietää jo autolta, että ollaan menossa jäljelle, ei hakumetsään. Samppa neuvoi kehumaan seisomisesta ja menemään koiran luokse, sitten maahankäsky. Vahvistetaan ilmaisua. Janat on janat on janat. Oon huono niissä.

- Esineet. Perseestä. Ei olla treenattu. En tiedä osaanko opettaa.

- Tokossa tehty voittajaa. En tiedä mennäänkö siihen AVOn kokeeseen vielä. Tosin Huittisissa olisi yksi koe, ja yhteen koitin jo ilmoittautua, en tiedä pääsyäänkö. Tunnarissa OMA tarvitsee vahvistusta. Ruutu edelleen hieman hakusessa. Note to myself: Seuraavalle koiralle (Eli Diilille) opetetaan ruutu ennen merkkiä. Molemmat aussiet hakeutuu ruutuun "merkille", molemmille opetettu merkki ensin.. Noutoihin lisää ei omia kapuloita.

- Tottis. Esteet ja eteenmenoa treenattu. Tarvitsee lisää treeniä.

Pommi.

- Jäljellä paineistu kun vetäsin vahingossa ilmaisua ennen liinasta voimakkaasti. *kettu! En jotenkaan osaa käsitellä pehmeää ja paineistuvaa koiraa. Lisää treeniä.

- Haku. Enemmän Pommin laji. Treeniä kaipaa näytölle meno. Mulla on ollut paha tapa näyttää koiralle näytölle lähtö. Surkea minä :(

- Toko. Ei mitään uutta. Ruutu löytyy useimmiten, toisinaan tarjoaa sitä hemmetin merkkiä. Paikkamakuusta ei puhuta.

- Esineet. Hyvät, mun mielestä. Ehkä hieman enemmän omatoimisempaa työskentelyä toivoisin.

- AGi. Ollaan vain humputeltu. Huolettaa nuo jumit, vaikka lämppä ja jäähkä hoidetaan mallikkaasti.

Diili. 

- Tokon perusjuttuja tehty. Seuraamista, sivulle tuloa (edestä. Oletan että koirasta tulee pieni ja ketterä...). Osaa istua ja mennä maahan. Malttaa jopa olla paikallaan hetken aikaa. Jännä pentu. Ei tarjoa koko ajan kontaktia niin kuin Nitro teki, tekee kuitenkin duunia hyvin. Leikkii! Vetää ja retuuttaa leluja. Menee monesti kuolleelle lelulle. Palauttaa lelua luokse. Ei ole niin tosikko kuin Nitro, mutta luoja se osaa keskittyä.

- Jäljellä luontainen nenänkäyttö! Ihan oikeasti, todellakin käyttää nenäänsä hyvin. Ja keskittyy erinomaisesti. Hieno penne <3 ja niin rakas pieni puurtaja <3




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hakua Kaukasissa

Hakua maanantaina Kaukasissa. Aika aussie painotteiden jengi kasassa: Samppa & Töpö, Mari & Kida, Sani & Kylli + Seppo & Malinois Riffi. 

Nitti ei ole tänä keväänä muistaakseni oikein hakuillut, ajanut vain nokka maassa jälkeä, joten päätin ottaa treeniksi syvyttä pistoihin suorapalkalla. 3 Ensimmäistä muistaakseni haamuilla, lähti hyvin. Saisi toki lähteä suorempaan, mutta siihen ei nyt puututa, pääasia on syvät pistot. 4 maalimies suoraan, lähti hieman hitaammin, mutta meni kuitenkin.

Viimeinen maalimies haamuna. Olin tyytyväinen Nipaan. Takana kuitenkin raskas sm-kisa viikonloppu ja parka joutui heti töihin. Oli aika rauhallinen tapaus kotona <3

Rullatreeniä pitäis ottaa kentällä ja sit tietty se esineruutu. Aijai, olis kaikkee puuhasteltavaa. Kukahan tulis mun kanssa treenaan päivittäin? KAIPAAN REENISEURAA JA VAIHTELEVIA MAASTOJA / TREENEJÄ. Pitäis ottaa sellanen kuuriluontonen juttu.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ihan Älytön Diili

Elämä yllätyksiä täynnä. Tätä on mietitty, salaa toivottu ja odotettu. Jo silloin pieni toive oli olemassa, kun Ä-kirjain tuli mukaan lauseisiin. Jo silloin, kun tämän emä, pieni ruskea Kanadan tuliainen oli itse lapsonen, olin ilmoittanut kiinnostukseni sen mahdolliseen jälkikasvuun. Elämä yllättää. Tässä se nyt on, Rikki x Fisu saivat aikaan Diilin:




Särkivaaran Älytön Diili. Ruskea karvapallo, pitkähäntä tyttö saapui sekoittamaan pakan aivan täysin. Olen tuntenut tämän pennun melkein syntymästä saakka. Se vain kolahti. Se kiipesi aina kainaloon, juoksi jalkoihin. Viimeinen niitti oli se, kun tein lähtöä Jokelasta kotiin ja pieni 5 viikkoinen nassikka hyppäsi aitaa vasten ja haluaa huutaen mukaan. Se oli siinä. Penne valitsi kotinsa, meidän luotamme <3 


Kiitos Tytti, että luotit Diilin meidän kotiimme. Diilin varalle on jo tehty suunnitelmia. Niistä lisää matkan varrella.


Tytin sanoin "Tää on ihmisen koira ihan selkeesti".

Toko Sm kisat taputeltu

Oompas ollu laiska blogin päivittäjä. Kaikki (siis tietenkin kaikki!) ovat jo päivittäneet kisakuulumiset, paitsi me.. Joten pari sanaa niistä. Kuvia otin pyöreät nolla (0).

Ensimmäinen kehä, Ossi Harjula

Seuraminen 9--> Ei edistänyt. En tuntenut koiraa koko ajan, joten ei painanutkaan. Kaavio lyhyempi kuin alokkaassa. Meidät seuruutettiin tötsien yli ja täyskäännöskin käskytettiin törpön kohdalla. Oli ruohikkoa ja hiekkaa, Nitroa ei kiinnostanut nämä asiat ollenkaan.

Maahanmeno 9,5 --> Tuomari antoi ensin suullisen numeron 6 ja olin suorituksen jälkeen ihmeissäni. Vartaloavusta, eli pienestä pään kääntymisestä rokotti. En itse huomannut tekeväni näin. Kisakirjaa hakiessani kirjan antaja kertoi, että numero oli korjattu kun olin lähtenyt kehästä. Kirjuri oli ilmeisesti kysynyt asiasta, minulle tieto tuli post it lapulla :)

Nouto 9 --> Saisi olla lisää vauhtia. 

Toinen kehä Taru Torpström

Luoksetulo 9 --> Tätä on treenattu. Ei se vieläkään bortsumaisen napakka ole, valuu hieman ja ohjaaja ei osaa antaa käskyä oikeassa kohdassa. Edistytty on, hyvä me. Vauhtia oli, eteen tulo hieman väljä. Perusasento korrekti, siisti ja suora. 

Seisominen 9 --> Nätti. Seuraaminen ehkä hieman rumaa. 

Ja sit kosahti. Kivaa sarjaa tehtiin, sellaista symbioosin tynkää havaittavissa ja PUM!

Kaukot 0. En tiedä miksi. Jäi hyvin, teki vaihdot siististi, mutta hitaasti. Viimeisen istu maahan vaihdon ennakoi, viereisestä kehästä kuului 4 kertaa maahan käsky. En tiedä miksi nolla ja se oli sit siinä. Koirasta näki, että oli tehnyt väärin kun palasin luokse. Veti korvat luimuun.

Menin ihan hämilleni ja kävelin vain hypylle ja sanoin olevani valmis. Vaikka koirakaan ei ollut valmis. Ei hypännyt ei. Siitä 0. Ei ole koskaan jättänyt hyppäämättä.

Paikkamakuu vikana, tuomarina Anne Nokelainen. Siitä 10. Ei oltais ansaittu, jäi vinoon. Ja tapahtui muutakin ;)

Kokonaisvaikutukset 9 / 7 / 9. Torpström ei vissiin oikein tykännyt meistä :D

Muuten kivat kisat, hieno reissu, paljon kannustavia kavereita. Nitroon ei vaikuttanut kuumuus, ei alustan vaihto, ei ensi kertaa häkissä oleminen. Hieno rekku. Onnea kuitenkin Carita ja Hurja, ehkä VOIssa nähdään :)


torstai 27. kesäkuuta 2013

Nitron The kenraali (t).

Tiistaina pikkutreenailuja. Hetkinen, olin niin unessa, etten enää edes muista missä. Ei Ojangossa ainakaan. Hitto vie, Hakkilassa. Kaikki hyvin, tällä kertaa :) Nouto vois tolla uudella kapulalla olla hieman täpäkämpi. Palautuksessa jäi katselemaan tenniksenpelaajia. Seuraamisesta en tykkää. Haahuilee. Kettu!

Torstaina ajeltiin Ojankoon. Tehtiin kisamainen treeni, jossa keskityin liikkeiden väleihin ja hyvään fiilikseen. Pidin koiran "koko ajan käskyn alla", sille on parempi, ettei ala haahuilemaan. Koira alkoi oikeasti yrittämään enemmän ja paremmin, kun palkkaa ei kuulunut. Lopuksi mega kehut ja "juostiin" kehästä pois. Hieman kauempana narupallo palkaksi ja hitto millä raivolla koira sitä palloa repi! Sillä oli taas se "hittoettämäoonpätevä"-ilme lopuksi. 

Noottia näistä:

-  Seuraaminen karseaa. Kun huomautin asiasta, teki tosi hyvin.
- jäävä maahan 2 käskyä. Vittu.

Se on sitten herran haltuun lauantaina. Fiilis, flow ja kupla, WOW!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hakkilan hiekalla

Tokoiltiin Nitron kanssa Hakkilan hiekkakentällä. Toisella puolella kenttää pojat pelasivat jalkapalloa, hyvää häiriötä. Seuraaminen parempi kuin aikoihin. Nopeat ja tiheät palkkaukset ovat tuoneet tulosta!

Jäävät erotteli hyvin, ei tosin tehty niitä peräkkäin. Seisomisen tein poikia kohden, oli hyvä. Itse olin epävarma maahanmenon yhteydessä, sillä Nipa on nyt jäänyt parissa treenissä seisomaan. Seuruutin hitaammin.

Ensimmäisessä noudossa haukahti. Heitin toooosi lyhyelle. hittoon minä! Palautti vinoon. Palkkasin vasta sivulle siirtymisestä. Tein väliin luoksetuloja samalla kaavalla kuin viime viikolla, eli jos koira ei pysähdy niin sitten laitetaan se pysähtymään. Ei himmannut vauhtia, pysähtyi ok pelkällä suullisella, mutta ei todellakaan mikään kympin juttu. 

Seuraavassa setissä noutoja, koira palautuksessa pysähtyi yhtäkkiä. Annoin uuden käskyn, palasi kapulalle ja toi huonommin kuin koskaan. No pitihän se sitten mennä katsomaan mihin koira lähti, olin heittänyt kapulan jäätävän kokoiseen jäniksenpaskakasaan... Otin noudon uudestaan toiseen suuntaan, ei moitittavaa. 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Perus treeniä

Perus treeni aamulla Ojangossa. Sama setti molemmille pojille, tai no melkein.

Nitro paikkamakuu 3 minuuttia, seurana aussie narttu. Makas hyvin, ei ollut lonkallaan kun palasin. Sivulle siististi.

Seuraaminen innokasta, juoksu oli super! Hyvä me.'

Jäävä maahan, meni maahan, hienoa, siitä super palkka.

Luoksetulon pysäytys, oli parempi. Täpäkkyttä lisää.

Nouto uudella kapulalla. Nice! Ollaan selätetty ne meidän nouto-ongelmat.

AVO kaket, ei moitittavaa. Pidin tarkoituksella piiiiitkät välit. Ei ennakoinut.

Pommi makuu 3 minuuttia. Hemmetti, pysyi. Kurkin Ojangon piilon raosta. Oli levoton :(

Seuraaminen aluksi hieman levotonta, viereisellä kentällä haukutettiin koiraa. Piti paikan, mutta kuikuili. Huomautin suullisesti asiasta.

Hyppynouto hieno! Ei kitissyt. Jesh!

Tasamaa nouto hyvä, hieman kiljas lähtiessään.

Jäävät hyvät ja varmat. Ei käännä päätä taakse kun menen ohi. Saisi toki olla nopeammat, mut en tavoittele sm kultaa, niin saa kelvata.

Luoksetulon pysäytys valu hieman, tokalla toistolla taas ok. hmmmph.

Pommi myös kävi aksaileen lopussa. Otti kontaktit hyvin. Tehtiin pientä radanpätkää ja siinä yhteydessä jopa teki kepit oikein. Vitsit, pitäiskö sille nyt kuitenkin ostaa se lisenssi ja kisata.

----------------------------------------------------------------------------------------

Illalla Keravan nurtsilla sama setti jannuille. Nitron nouto oli hieno! Nipsun hyppy oli hieno! Nipsun seuraaminen oli hienoa! Tuntu hyvältä tämä treeni! Erotteli jäävät hyvin!

Pommi teki häirittyä seuraamista, eli kaveri käveli vieressä ja lateli käskyjä. Koira keskittyi hyvin, olin ylpeä <3

Noudot hyvät. Tunnaria epäröi selkeästi, ei olla tehty aikoihin. Pitäis varmaan alkaa reenaan. Ja kisaamaan..

illalla vielä Tytin, Sampan ja pentupentusten kanssa uimaan. Koirat oli ihanan väsyneitä illalla <3




tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tiistai aamu Ojangossa

Tiistai aloitettiin aussieden kanssa Ojangossa. Ihana kesäinen auringonpaiste, ei kuitenkaan aamulla kymmenen aikaa vielä mikään paahtava kuumuus. Pommi ensin.

Seuraaminen jälleen bh-kaavio. Keskittyi hienosti, kehuin suullisesti "liikkeiden välillä". Oli hyvä. Varsinkin luoksetulo oli hieno! Hävettää oikein, etten ole vienyt sitä kokeeseen :(

Hyppynouto metrin esteellä hyvä. Metalli hyvä, ei mälvännyt.

Luoksetulon pysäytys valui ensin. Toinen toisto hyvä.

Loppuun eteenmeno, kentän päähän vein pallon. Hieman nyki seuraamisessa, muuten hieno. Vapautus pallolle. Pommi tykkäs <3

Sitten Nitti. Seuruutin "perus" AVO kaaviota. Tuntui hyvältä, käännökset tuntui hyvältä. Tein myös nopeita pysähdyksiä, oli kuulolla. Täyskäännökset kivat, hidastin hieman niissä, jotta koira (!!!) ehtii mukaan. Juoksuun on alkanut löytyä oikea rytmi.

Luoksetulon pysäytys samaan malliin kuin eilen, oli parempi! Ja kyllä vauhtiakin oli!

Noutoon lähti hyvin, nappasi kapulan, mutta ei saanut kunnon otetta, meni niin vauhdilla. Korjasi itse hyvin. Palkkaus eteentulosta.

Hyppy hieno. 

Liikkeestä maahan jäi seisomaan. Pah, seisomista on nyt vahvistettu. En tiedä miten jatkaa tästä, vahvistaa erotteluja?


Maanantain treenejä

Maanantaina mentiin aussieiden kanssa aamusta Ojankoon tokoilemaan. Ajatuksena oli ottaa Pommille pari liikettä, jotta lihakset lämpiää ja sitten tekemään agilityn hyppytekniikkaa ja kontakteja.

Nitro aloitti tokoilemalla. 3 minuutin paikkamakuu, olin piilossa. Ok. 
Seuraamista tehtiin jälleen kirjekuorikuvion mukaisesti, täyskäännökset hyviä. Olen myös yrittänyt rytmittää omaa kävelyäni paremmin ja seuraaminen tuntuu omasta mielestä nyt hyvältä. 

Luoksetulon pysäytys valui. Annoin käsi- ja suullisen avun, valui liikaa. Jotain pitäisi keksiä. Tänään erotteli jäävät hyvin, koirahan on nyt tarjonnut maahanmenossa seisomista, kun sitä on niin paljon vahvistettu.

Nouto vieraalla kapulalla hyvä. Samoin hyppynouto. Malttaa odottaa hienosti käskyä. Ei haukahda lähtiessä, jos en nostata koiran kierroksia. Yllätys sinällään... ;)

Ruutu oli viereisellä kentällä valmiina joten tehtiin myös sitä. Vein ruutuun pallon. Lähti haukahtaen, en muistanut antaa hiljaa käskyä. Vauhtia oli, vapautus pallolle. Koiran kuitenkin nappaa pallon suuhun ja jää ruutuun seisomaan :) Seuraavaksi samanlainen toisto, mutta annoin koiralle hiljaa käskyn. Piti turpansa kiinni, oli hyvä.

Pommi teki bh-kaavion. Hyvää seuraamista! Tykkäsin kovasti. Tiivis, ei painanut.

Metalli- tasamaa- ja hyppynouto hyvät. Ruutu ok.

Agility meni kivasti, tarvis varmaan katsoa Pommille jotain kisoja.

-------------------------------------------------------------------------------------

Illalla ajeltiin Nitron kanssa Jokelaan. Tarkoituksena ottaa luoksetuloja ja korjata pysähtymistä. Ja sitähän korjattiin. Koira liikkeelle --> Pysätys ja samantien liike koiraa kohden. Toimi Nitrolla, pysähtymiset alkoi nopeutumaan. Jes. Luoksetulon käsky suullisena tuntuu itsestäkin luontevammalta kuin käsimerkki.

Metallinoudot huonoja, ei ole pitkään aikaan "hylkinyt" vierasta metskua. Omituista. Hyppy sujuu mallikkaasti.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Sunnuntain tokot.

Sunnuntaina mentiin jannujen kanssa treenaamaan Pavin parkkikselle. Siitä kun on niin hauska mennä köpötteleen teollisuusalueellekin. Pommi ensin, Nitro sai kerätä kierroksia autossa.

Seuraaminen tuntui kivalta. On hassua, että "näen" koiran vierellä, Nipa kun on niin pieni, että on vain luotettava, että se kulkee mukana... :) Tehtiin piiiiitkää seuraamista ja hyvin jaksoi. Oli innokas! Noutoon lähti raivolla, mutta eipä piipannut! Hieman väljä edessä, muuten hyvä. Palkkasin edestä. Metallissa vauhdikas nouto, hyvä eteentulo, mälväs kerran edessä kun tarkoituksella pidin koiraa edessä kapula suussa hieman kauemmin.

Jäävät kivat, tosin maahan koira menee hieman hitaasti. Kuitenkin hissinä. Luoksetulon pysäytyksiä suullisella käskyllä. Oli hyvät. Miten toinen koira osaa ja toinen ei meinaa oppia millään? Oon ehkä Pommin kanssa tehny jotain oikein. AVO kaukoissa ensimmäiseen vaihtoon 2 käskyä. Liikkuu maasta istumiseen hieman eteenpäin --> Takapään paikkaa korjattava, nyt pomppaa maasta istumaan ja samalla liikkuun eteen päin. Loppuun tein vielä 3 minuutin paikkamakuun, oli piilossa puun takana. Koira pysyi, whaat?!!

Nitti olikin kerännyt kierroksia autossa kun odotti omaa vuoroa. Keskittyi seuraamiseen ihan superisti, teki töitä!! Seuruutin koiraa maahan piirtämäni "kirjekuori" kuvion mukaan, kuten Tytti ehdotti. Käytti hyvin takapäätään, keskittyi. Kävelin hitaammin, ei edistänyt, muistin palkata hieman ulos, taskun kohdalta. Noin pieni koira edistää helposti ja mulla on paha tapa vielä palkata siitä.. Nyt viilataan pilkkua, ei "opetella uusia juttuja".

Erotteli Jäävät hyvin. Liikkeiden välissä tehtin pari noutoa. Oli hyvät, sekä metalli että normaali.

Kaukot toimi. Kehuin vaihdoista. Piti takapään hyvin paikallaan.

Luoksetulon pysäytystä suullisella ja käsiavulla. Pari ekaa meni jolkotellen, sitten oli jo parempi. Edelleen räjähtävämpää pysähtymistä haetaan.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Selityksiä

Nitron kanssa Sdy:n tokokokeessa Oulunkylässä 9.6.2013. Tuomarina Harri Laisi. Sää oli aurinkoinen, kenttä yksi pienimmistä, jonka olen koskaan nähnyt. Ja ne selitykset:

Paikkamakuu 10. Jäi ehkä hieman vinoon.

Seuraaminen 8. Jälleen huonoa, haahuili, täyskäännökset väljiä. Vasemmalle sentään käänty ihan kivasti. Huono vire, parani loppua kohden.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7. Tuplakäsky, edisti seuraamisessa. Olin tosi yllättynyt, ettei mennyt maihin. Yleensä tippuu hienosti.

Luoksetulo 7. Jäi hyvin, pysähtyi 1,5 metriä käskyn jälkeen. Vauhtia kivasti. Pisteitä tiputti ohjaajan astuminen eteen. En todellakaan huomannut sitä, mitä hittoa olin ajatellut? Hävettää.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5. Ennakoi hieman sivulle tuloa.

Nouto 8. Heitin kapulan ruohikkoon (siihen melkein ainoaan puskaan, joka kentällä oli..) siitä pistevähennykset. Tuomarin mukaan koira teki koko ajan töitä etsiessään kapulaa ja se selvästi tiesi mitä oli tekemässä. Harmitteli ohjaajan heittoa. NO NIIN HARMITTELI OHJAAJAKIN, JOKA TEKI SEN TAAS!!!!!

Kaket 9. Hieman hitaat, ei ennakoinut. Paremmat kuin treeneissä. 

Estehyppy 10 ja päivän paras :) En keksi kommentoitavaa.

Kokonaisvaikutus 8,5. Omasta mielestä koira oli hieman flegu, mun liikkeiden välit pitäisi saada sujuvimmiksi. Koiraa voisi kehua hyvästä duunista paremmin.

Yhteensä 171,5 ja AVO 1. Olin hieman pettynyt. Pikkuasiat tarvii nyt saada kuntoon. Seuraavan kisan Nitro käy SM-kisoissa.




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Hullut Huttisissa

9 päivää Huittisissa, säät helli, lapsella oli hoitaja, joten mitä sitä maalla muuta kuin treeniä. Lyhyesti kaikesta. Kuvia muutama, kamera kun ei koskaan ole mukana kun sitä tarvitaan..

Jälki. 20 jälkeä tallattuna. Pommi jäljesti 8, Nitro loput. Pakotin myös muut tallaamaan jälkiä, joten pelkkiä omia askelluksia ei koirien tarvinnut nuuskutella. En myöskään itse tiennyt millaisia jälkiä olivat talloneet, joten hyvää treeniä omalle pääkopalle myös.. Jäljet 150 askeleesta n. 300 askeleeseen. Nitrolle en loppuihin jälkiin laittanut namin namia, sitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut syödä nakkeja, vaan pääasia oli, että maaliin löydetään. Namittelin lähinnä kulmia. 


Meneekö tää jälki oikeasti tosta ryteiköstä...?

Loppu hyvin, kaikki hyvin.



Huomioita.

Nitro --> jäljestää kyllä hyvin, vaikka maasto oli vaihtelevaakin ja välillä oli sellainen seisova ilma ennen ukkosta. Hyvin kuitenkin suoriutui. Keppejä jäljille, pelkkää keppitreeniä. Janaa voisi vahvistaa. Ei kysele ohjaajalta neuvoja, jos kadottaa jäljen, löytää sen kyllä hienosti. Ei jää hengailemaan ja odottamaan ohjaajan neuvoa..

Pommi --> Ei niin suuri motivaatio metsässä jäljestämiseen kun pellolla. En tiedä mistä johtuu, ehkä luottamus ei ole niin hyvä? Jos kadottaa jäljen, jää odottamaan ohjaajalta apuja. Haku on ehkä enemmän Pommin juttu.

Pätevä!



Esineruutu. Niin Pommin heiniä. Nipallehan en tätä ole niin opettanutkaan, tarvii ottaa itteä niskasta kiinni. Molemmilla lähinnä uppoaminen (varsinkin Nitrolla!!) ja luottaminen omaan nenään. Nitrolla lisäksi pitäisi vahvistaa esineen tuontia. En edes muista miten Pommille opetin ruutua ja nyt sitten räpellän Nitron kanssa. 

Esineruutu maastoja:



Tokoja teki lähinnä Nitro. Väännettiin kaukoja, kaukoja, kaukoja. Noutoa, noutoa, noutoa. Seuraamisen paikkaa, tiiviyttä, kontaktia. Ainoa mikä tällä hetkellä sinänsä kusee, on luoksetulon pysätys. 

Esineruudusta

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nipan treenit

Huittisissa. Aamutreenissä naksuttelin istu-maahan vaihtoja. Oli ihan jees, ei kuitenkaan huippua. Hieman laiskaa. Ei jotenkaan tee kunnolla tässä pihassa. Tarvis varmaam lähteä kauemmas kentälle.

Luoksetulon pysäytys huono. Merkkinä limupullo, koira tuijotti pari ekaa kertaa pulloa. Pysähtyi huonosti, tepsutti eteen päin. Iltatreeneihin siis oikea merkki. Ei ottanut häiriötä tien toisella puolella haukkuvasta pihakoirasta. Positiivista. Tarvii tehdä pysäytyksiä lyhyemmältä matkalta.

Seuraamisessa vasemmalle käännökset oli hyviä. Selkeästi täsmä treeni auttanut. Ei edistänyt ollenkaan. Ei välittänyt ohi menevästä pyöräilijästä, keskittyi siis hyvin. Täyskäännökset tarvii tekniikkatreeniä --> Namittamalla.

Ennen tokoiluja olin tallannut metsään about 150 askeleen jäljen, jäljellä 20 nakinpalasta. Ei keppejä, sillä olen halusin nähdä miten tekee tässä maastossa töitä. Jana lähellä ojaa. Laitoin pihassa liivit päälle ja pidin sivulla kun edettiin lähemmäs janaa. Laitoin koiran liinaan ja se nappasi janan hyvin ja lähti hienosti jäljelle. Ei tarvinnut hirveästi autella koiraa, tiesi mitä tehdään. Koistinen oli päässyt oven raosta ulos ja tuli katsomaan metsään meidän touhuja. Nitro ei ottanut häiriötä ollenkaan, piti nenän tiukasti maassa. Olin tehnyt hieman kiemuran jäljen, ei selkeitä kulmia. Meni hyvin. Loppupalkalle meni hienosti maahan. 


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pätevä!

Tokoiltiin Nitron kanssa tänään Järvenpäässä Riitan valvovan katseen alla.
Katsastettiin Nipan vasemmalle käännöksiä, jotka ovat väljiä, sekä hieman täyskäännöksiä vasempaan, jotka ovat vieläkin väljempiä ja omituisia.

Vasemmalle käännöksissä koira ei käytä niin hyvin takapäätään kuin voisi. Vaikka muuten takapään hallinta on hyvää. Tehtiin sitten niin, että vasemmalle käännyttäessä otin askeleen taaksepäin. Toimi Nitrolla, koira alkoi keskittymään paremmin ja selkeästi vastasi treeniin hyvin. Näitä tarvitsee tehdä.

Hyppynouto oli tänään hyvä. Voisi selkeästi alkaa tekemään sitä, että heittää kapulan vinoon ja auttaa koiran esteen yli, että varmasti alkuun tulee onnistumisia. Meikäläinen kun ei ole mikään maailman lahjakkain kapulan heittäjä. Koira muuten otti hienosti vieraan kapulan, ei edes meinannut olla ottamatta. Jes!

Tunnaria tehtiin ensin siten, että piilotin yhtä kapulaa ruohoon. Oli selkeästi Nipalle helppo homma, joten tehtiin siten, että vein oman kapulakasan taakse ruohon alle. Koira lähti hyvin, ei kuitenkaan saanut hajua kapulasta. Tuuli jotenkin oudosti, kukaan muukaan koira ei löytänyt kapulaa kun se oli piilotettu.. Toistin oma käskyn ja koira nuuhki kapuloita, mutta kun oman hajuista ei ollut kävi makaamaan. Selkeästi siis tiesi, ettei oma kapula ole kasassa, eikä halunnut tuoda väärää. Seuraavat toistot siten, että kapula ei ollut ruohon alla, toi hyvin. Tunnari reeniin!

Luoksetulo tänään hyvä. Hieman ehkä ennakoi sivulle siirtymistä.

Tosi kivat treenit, viikon tauko teki selkeästi koiralle hyvää. Oli aivan into piukeena, eikä tehnyt suurempia virheitä. Kyllä siitä vielä hyvä tulee!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

BH Nitro

JSKK:n järjestämä bh koe. Tuomarina Kimmo Simula. Ajoin ruuhkassa Jokelaan melkein 2 tuntia. Koira autosta ulos, suoraan sirun tarkistukseen. Onneksi kepo oli tullut lenkiltä vajaa tunti ennen lähtöä, olivat olleet juoksemassa Landbossa. Autossa mietin itsekseni, että olen varmaan numerolla 1. Ja niinhän me oltiin :)

Nitro aloitti tottiksella. Ilma oli lämmin, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kuumuus ei vaikuttanut Nitron vireeseen. Tässä jotain koottua, mitä nyt itse muistan ;)

Seuraaminen kytkettynä. Kivaa seuraamista, edisti paikoin. Ohjaaja käveli taas (!!!) todella vinoon. Koira piti kyllä paikan. Täyskäännökset väljiä. Pysähtymiset ok, juoksu ok, hidas ok. Noottia ohjaajan kädestä joka ei liikkunut ollenkaan.. Olen huono pitämään remmiä vasemmassa kädessä, kuten useasti todettu.

Henkilöryhmä oli hyvä. Ei moitittavaa.

Seuraaminen vapaana. Hyvää, edisti välillä, mutta ei niin pahasti kuin sunnuntain kokeessa. Pysähtymiset hyviä. Kuunteli hyvin käskyjä. Rytminvaihdokset hyvät.

Loppusuoralla koira meinasi minun mielestä mennä maahan, eli ei jäänyt istumaan ryhdikkäästi, annoin toisen istu käskyn. Maahanmeno hyvä, odotti hyvin tuli vauhdilla eteen ja hienosti sivulle.

Paikkamakuussa oli hieman pyöritellyt päätä, muuten maannut rauhassa. Meidän tottisosuus meni siis (omasta) mielestäni tosi hyvin. Olin tyytyväinen koiraan. Jaksoi hienosti kuumuudessa tehdä töitä.

Kaupunkiosuudessa ei mitään moitittavaa --> BH Nitro <3


tiistai 7. toukokuuta 2013

Viimeistely reeniä

Treenattiin bh kaavio Nitron kanssa Järvenpäässä, lähellä frisbeegolf rataa, joten häiriötä oli. 

Paikkamakuu 5 min. Olin koiraan selin. Oli pyöritellyt päätään, ei kuitenkaan noussut. En antanut Paikka käskyä. Ei tule pysymään paikkamakuussa kokeessa...

Seuraaminen hihnassa. Aivan kamalaa, siis oikeasti todella hirveää. Ei kunnon kontaktia, väljää, täyskäännöksissä koira ei ollut yhtään mukana. Järkyttävää.

Seuraaminen vapaana. Parempaa, piti kontaktia paremmin. Huomautin muutaman kerran hiljaa oikeasta paikasta. Täyskäännökset surkeita.

Henkilöryhmä tänään ok.

Istuminen seuraamisessa hyvä, maahanmeno hieman vino. (yllätys?). Tuli käskystä lujaa eteen, sivulle siirtyminen korrekti.

Jäi huono maku treeneistä, tai lähinnä tosta seuraamisesta. Se on sitten herran haltuun kokeessa. Vielä ehtii perua.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Nitro Toko AVO 1

Kisattiin sateisessa ja todella tuulisella Ojangon kentällä. Mun hiukset lepatti tuulessa kilpaa kehänauhojen kanssa. AVO luokkaan tuli lopulta 3 koirakkoa, kääpiövillis ja sakemanni. Malinois jäi pois. Sakemanni oli hieman kuumuvaa sorttia ja kävi isotteleen Nipalle ennen kehää, Nitrohan meinas vastata takasin. Olipas hienoa jättää ne vierekkäin paikkamakuuseen... 

Paikalla makaaminen 8,5. Jätin koiran vinoon. (pitäiskö jättöjä treenata joskus...) siitä piste. Puolikas meni kun koira oli haukahtanut. En itse sitä kuullut, ei kuulleet kehän laidalla olleet kaverit, eikä liikkuri. Mene ja tiedä.

Seuraaminen taluttimetta 7,5. Aivan kamalaa, siis huonointa Nitroa ikinä. Edisti, edisti, edisti. Täyskäännös oli katastrofi. Juoksu osuus hyvä. Tuulessa en kuullut kunnolla liikkurin käskytyksiä. Koirassa paljon virtaa, olis pitänyt hieman seuruuttaa ennen suoritusta, niin kuin yleensä teen.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9. Seuraamisessa edisti ministi, korrekti maahanmeno, nopeasti ylös.

Luoksetulo 9. Jäi hyvin, lähti lujaa, pysähtyi hyvin, suoraan eteen, sivulle siirtyminen hyvä ja suora. En tiedä miksi "vain" 9. Olin tyytyväinen, treenikaverit tietää mun ahdistuksen tähän liikkeeseen. Pysäytys kädellä alakautta, kuten Jessican luona viime viikolla kokeiltiin. Toimi.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5. Seuruu hyvää, paitsi juuri kun liikkuri sanoi "käsky" oli alkamassa poikittamaan. Pysähtyi käskystä heti, napakasti ja suoraan.

Nouto 6,5. Ohjaajan virhe!! Täysin! Heitin kapulan jonnekin horisonttiin pitkälle, kapula sattui osumaan kiveen josta kimposi tosi kauas oikealle lähelle merkkiä. Lähetin koiran (lähti ilman ääntä, jes!!), koira pysähtyi kääntyi ja annoin uuden käskyn. Joutui oikeasti etsimään kapulaa mun tyhmyyden takia. Ketutti ja lujaa. Palautusvauhti oli super suoraan eteen. Odotti hienosti irrotuskäskyä ja siirtyi sivulle. Ehkä aavistuksen vinoon.

Kauko-ohjaus 7. Ensimmäiseen vaihtoon 2 käskyä. Oli odotettavissa eilisten treenien jälkeen. Muuten hyvät. Olipas muuten todella pitkät vaihtovälit! Koira malttoi odottaa käskyjä, ei ennakoinut.

Estehyppy 9. Haukahti todella pienesti lähtiessään liikkeeseen. Istui hyvin. Odotti hienosti käskyä tulla sivulle. Tuomarin mukaan "kympin hyppy, jos ei olis äännellyt".

Kokonaisvaikutus 9. Koira teki tosi hyvin töitä, ohjaaja ryssi. 9 siksi, että tuomari näki kun ojensin koiraa ennen (!!!) AVO kehän alkamista, kun toinen koira rähisi Nitrolle, joka meinas vastata takaisin samalla mitalla. En tiennyt että tästäkin voi rokottaa..

Yhteensä siis 163,5 pojoa AVO 1 ja luokkavoitto. Tuomarina tänään (onko aina, en tiedä?) tiukka Pirkko Bellaoui. En ollut tyytyväinen. Mahdollisuudet parempaan. Tänään huomasin itsekin, miten viima ja tuuli vaikuttivat omaan suoritukseen. Koira osasi, mitä nyt seuraamisessa perseili. Ohjaaja voi katsoa peiliin ja näyttää kieltä.

Minttu oli räpsimässä kuvia, niitä myöhemmin kun saadaan ne koneelle. Tässä taattua Iphone laatua oleva kuva... ;)


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Missä mennään?

Tällä hetkellä kun olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen vaikka joka päivä treenaamaan, niin ei tule kirjattua kaikkia treenejä ylös. Onneksi kuitenkin olen RytmiRyhmän ryhmässä hehkuttanut jos joku on onnistunut, ja tietty itkenyt kun "kaikki" menee perseelleen.

Pieni tsekkaus siis Nitron AVO liikkeisiin.

Paikkamakuu 3 min. En usko, että koira nousee ylös. Välillä makaa levottomasti, eli häntä ja pää heiluu. Bh koetta ajatellen pitäisi treenata näkyvillä oloa. Koira kestää huonommin sen, että seison selin koiraan.

Seuraaminen tuntuu hyvältä, ei edistä, pitää paikan, keskittyy hyvin. Jaksaa pitkääkin pätkää, ei ennakoi.

Maahan meno seuraamisen yhteydessä. Ei korjattavaa. Tippuu suoraan hissinä alas.

Luoksetulo. Pysäytys pitää olla nopeampi. Hieman ehkä epävarma. Tämä saata SM kisoihin kuntoon!!!!

Seisoominen seuraamisen yhteydessä. Pysähtyy jämäkästi, oikeasti heti käskyn saatuaan. Ei katso yleensä edes taakse, kun menen koiran ohitse. Malttaa odottaa käskyä perusasentoon hyvin.

Nouto. Välillä liikaa virtaa, eli lähtee haukahtaen kapulalle. Noudosta on tullut Nipan lempiliike. Ja kaikki, jotka tietää meidän "ongelmat" (lue ohjaajan saamattomuuden, kun ei ekalla toistolla onnistunut...) noudon kanssa, tietää mistä puhun.. Treeniä vierailla kapuloilla pitäisi tehdä. Välillä tuo kapulan eteen vinoon.

Kaukot. Ei ole ollut pitkään aikaan mitään huomautettavaa.

Estehyppy. Tässäkään ei ole ollut huomautettavaa.

Oon miettinut sitä, että kun kaikki puhuu liikkeiden välissä tapahtuvasta niin paljon, että mitä hemmettiä mun muka pitäis siinä tehdä? Keksiä joku palkkaus keino? Mitähä? Koira on hallinnassa, kehun sitä kun on sen aika, tehdään kokeessa liikkeet ja that´s it. Koira on intopiukeena kun saa esittää parastaan ja kun mä olen tyytyväinen. Pitääkö siihen jotain lisä äksöniä vielä kehitellä?

Kaikkee kivaa on tulossa. Oon ihan treenihurmiossa kevään/kesän kanssa. Ens  viikolla jäljelle, toivottavasti hakuilemaan. Toivottavasti tällä kaudella saan vietyä koiraa eteenpäin, sillä moottori Nitrolta ei lopu. Se on kyllä sellanen oma ihana paskapää.