keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ojanko 11.5.

Pommin tokoryhmä kokoontui taas.

Seuraamiset. Nämä ihan super. Hihnassa hieman huonompi kuin ilman, mutta kuitenkin, aivan super. Käännökset tiiviitä ja nopeita, kunhan ohjaaja osaa askeltaa oikein.. Jopa täyskäännökset olivat tänään mallikkaita.

Merkki. En ole merkkiä treenannut pitkään aikaan, joten aloitin treenaamisen ihan lyhyeltä matkalta. Käsi avulla koira merkin taakse, seisoi erittäin hyvin. Pysyi paikallaan, vaikka kasvatin välimatkaa. Nämähän ovat ovat olleen Pommille jostain syystä erittäin vaikeita.  Merkin treenaukseen olen erityisen tyytyväinen.

Ruutu. Myös tämän treenaaminen jostain syystä jäänyt vähemmälle. Otin Pommille oikeaa paikkaa kosketusalustan avulla. Ruutuun lähetyksen ihan ok, voisi mennä nopeamminkin.

Luoksetulo. Viime treenien jälkeen tuntui, että Pommi todella tajusi, ettei sen Hit! käskyllä pidä tulla sivulle.. Noh, se oli pojalta unohtunut, ja nyt sitten muistuteltiin muutaman kerran mitään eteen tuleminen tarkoittaa.. Lopulta onnistunut suoritus ja super palkka!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tali 10.5.2011

Nitro oli mukana Talin kentällä. Perusasennot menee jo melko hyvin, ja hienosti penne tarjoaa suoraa asentoa. Pommin kanssahan oli pentuna se ongelma, että takapää meinas koko ajan olla vinossa. Pieniä seuraamispätkiä otettiin kännöksillä. Lisäksi, muutama askel seuraamista meni jo ilman tutitusta, jee! Luoksetulot on pojalla ihan super, se tulee varmasti ja lujaa luokse.

Tästä se lähtee.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Bh treeni Espoo 9.5.2011

Tehtiin Pommin kanssa bh kaaviota. Ensin paikkamakuu. Noh, perkele. Vieressä oleva treenaaja naksutteli koiralle ja Pommi otti siitä selkeästi häiriötä. Melkein heti naksautuksen jälkeen oli näyttänyt siltä, että palkka pitäisi saada. Kävinkin sitten välillä palkkaamassa, harmittaa vaan, että paikkamakuu meni näin. Lisäksi makuusta lähdettäessä huomattiin, että muurahaiset olivat syöneet koiran takajalkaa ja hieman sitä aristeli. Positiivista on, että vaikka jalkaan selkeästi sattui, ei Pommi sen takia noussut ylös paikkamakuusta!

Seuraamiset hyviä, itseasiassa ilman hihnaa loistavia, hihnan kanssa poikitti hieman. Ohjaaja taitaa salaisesti itseltään tietämättä kiristää hihnaa välillä. Seurasi siis koko kaavion hyvässä vireessä, piti katsekontaktin hienosti. Henkilöryhmä ihan peace of cake, ei katsonut keneenkään, eikä jäänyt käännöksissä.

Jäävistä muutama paha sananen. Ei istunut ensimmäisellä käskyllä, what?? Tarjosi seisomista. Toisella käskyllä istui. Otin liikkeen uudestaan ja tämä ok. Maahanmeno muuten hyvä, mutta vielä hieman nopeampi olisi ohjaajan mieleen  Luoksetulo super, palkkana patukka leuan alta.

torstai 5. toukokuuta 2011

Nitron kaupunkitreeni Tikkurilassa 5.5.2011

Oltiin Sinin kanssa Tikkurilassa tekemässä kaupunkitreenä. Ensin hieman seuruutin Nitroa, tarkoituksena oli kuitenkin katsoa, miten penne pärjää erilaisilla alustoilla yms. Aluksi tien ylityksiä, nämä ok. Ei ongelmia liikenteen vastaantulevien ihmisten kanssa. 

Seuraavaksi mentiin sillan alle, Tikkurilan juna-aseman alle. Penne ei ottanut mitään häiriötä ihmismassasta, kaivon kansista, ritilästä tai ohi menevistä junista. Sini kulki meidän perässä Minnin kanssa ja pyysi muutamia seuraamisia ja kohtaamisia. Seuraavaksi otettiin kulman takaa tuleva mieshenkilö, joka kysyy saako koiraa silittää. Nitro istui ja tapitti minua, eikä oikeastaan ollut henkilöstä kiinnostunut, koska oli treenaamassa. Ihana pieni  Otettiin vielä toinen ihmisten ohitus ja pysähtymis tilanne, jonka jälkeen laitoin koiran tolppaan kiinni ja menin itse kulman taakse. Oli alussa hieman vinkunut, mikä tietenkin 12 viikkoiselle pennulle ymmärrettävää.. Heti kun hävisin näkyvistä lopetti kuitenkin. Ei myöskään ollut erityisen kiinnostunut Sinistä ja Minnistä jotka kävelivät koiran ohitse. Aivan mahtava pentu! Sini sanoi koiran olevan alustavarma ja kiva pentu 

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pommin Toko Ojanko 4.5

Tokoiltiin ojangossa Pommin kanssa keskiviikko iltana. Aluksi otettiin nopeita maahanmenoja, sillä koira on selkeästi alkanut fuskaamaan näissä. Näissä koira ja ohjaaja selkeästi vain jättänyt tietyn pisteen jälkeen treenaamatta. Namipalkalla parin toiston jälkeen alkoi kuitenkin vauhti palata maahanmenoihin.

Sivulle siirtymiset olivan aivan kauheita...Aivan kuin Pommi ei olisi koskaan kuullutkaan asiasta saati treenannut näitä. Ei auttanut kuin käsiavulla muistutella niskuroivalle koiralle liikettä ;) Täytyy oikeasti sanoa, että näitä "vanhoja" juttuja tarvitsisi oikeasti aika ajoin tehdä, muuten ollaan aivan hunningolla.. Ohjaajakin voisi Pommia treenatessaan taas lopettaa sen nakinpalojen säästelemisen ja palkata reilulla kädellä 

Ruutu. Tätä tehtiin ensin kosketusalustalla. Piti tassun aluksi hyvin tiilen päällä, mutta alkoi sitten paimenmaiseen tyyliinsä muutaman toiston jälkeen odottamaan palkkaa HETIHETIHETI --> Tarjosi kaikkea maahanmenosta seisomiseen... Oh Dear.  Pommi on kuitenkin siitä ihana koira, että kun sitä ei palkkaa vääristä liikkeistä/hötkyilystä vaan odottaa, että se malttaa tehdä oikein, palaa tietty nöyryys aika nopeasti treenaamiseen. Muistuttelun jälkeen ruutu kosketusalustalla ok.

Loppuun vauhtiluoksetuloja. Alun katastrofin jälkeen hemmetin hyvä treeni 

maanantai 2. toukokuuta 2011

Tottiksia Läkkitorilla 2.5.2011

Treenattiin Pommin kanssa EPK:n treeneissä Espoon läkkitorilla. Tarkoituksena oli tehdä kaupunkitreeni, jossa ohituksia, seuraamisia ja tuhannesti häiriötä. Päädyin tottistelemaan keskelle toria.

Ensin seuraamisia, nämä ok, jopa täyskäännös.
Liikkeestä maahan menoja. Jätin koiran keskelle toria, ihmiset kävelivät ohitse, ei ongelmaa.

Paikkamakuu jalkakäytävällä. Matkaa ohjaajaan n.20 metriä. Kesti hyvin, vaikka junasta tulleet ihmiset astelivat ohitse. Lisäksi pysyi maassa, vaikka itse kävelin ja hypin koiran edessä.

Lopussa jätin Pommin tolppaan kiinni ja tehtiin ohituksia. Ensin Tuuli Suursnautserinsa kanssa, tämä ok. Sitten Lapinporokoira, hieman urosrähjä sellainen, Pommille helppo nakki. Lopuksi Pommin rakkaudenkohde, Valkoinenpaimenkoira. Hieman haistoi perään, mutta hihna ei kiristynyt. Hienoa!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Haku 1.5.

Aika laiha osanotto Vappuna hakutreeneissä.. Pommille kuitenkin saatiin tehtyä ihan ok treeni, tosin koiran ajatuksen olivat jossain aivan muualla kuin äijien etsimisessä.. 

Laitoin koiran ensimmäiselle pistolle, jonka piti olla helppo..Koira paikallistikin maalimiehen ihan hyvin, otti rullankin, MUTTA! jäi haistelemaan hajuja eikä tuonut rullaa perille. Sain hetken koiraa huudella, kunnes muisti tulla luokse, mutta ei muistanut minne oli rullan pudottanut. Laitoin koiran etsimään rullan, jonka jälkeen maalimiehen luokse näytölle. Olisi pitänyt lukea edellisiä hakutreenejä, sillä heti muistui mieleen, että Pommi kannattaisi palkata äijän luona lelulla..

Toiselle pistolle lähti paremmin, mutta ei heti paikallistanut maalimiestä, joten pyysin koiran luokse ja lähetin uudestaan. Nyt hieno L:n muotoinen pisto, ongelmia vain rullan tuonnin kanssa. Ei meinannut millään ottaa uutta rullaa suuhun ja maalimies sai houkutella koiraa. Toi kuitenkin lopulta rullan ohjaajalle saakka ja päästiin näytölle.

Viimeinen maalimies oli tarkoituksella laitettu lähelle. Pommista selvästi huomasi, että haistoi maalimiehen, mutta ei millään voinut uskoa, että se oli niin lähellä. Juoksi ensin ohitse, palasi kuitenkin maalimiehelle ja toi rullan käteen asti. Näytöllä hieman väsynyt koira, ei lähtenyt kunnolla, mutta ehdottomasti paras tämän päivän katastrofi pistoista ;) Lopuksi hurrrja palkka pallolla.

Nitrolle tehtiin hurjan kahden maalimiehen osanotolla pientä makkararinkiä. Käskin äijien olla hiljaa ja odotin, että koira tekee omat ratkaisunsa. Hetken Nitro epäröi, mutta uskaltautui lopulta maalimiesten luo. Pikkumiehelle tekee hyvää olla uusien ihmisten kanssa vieraassa ympäristössä. On alussa ollut hieman varautunut, mutta nyt selkeästi vapautuneempi. Hieno penne!