Tokoiltiin ojangossa Pommin kanssa keskiviikko iltana. Aluksi otettiin nopeita maahanmenoja, sillä koira on selkeästi alkanut fuskaamaan näissä. Näissä koira ja ohjaaja selkeästi vain jättänyt tietyn pisteen jälkeen treenaamatta. Namipalkalla parin toiston jälkeen alkoi kuitenkin vauhti palata maahanmenoihin.
Sivulle siirtymiset olivan aivan kauheita...Aivan kuin Pommi ei olisi koskaan kuullutkaan asiasta saati treenannut näitä. Ei auttanut kuin käsiavulla muistutella niskuroivalle koiralle liikettä ;) Täytyy oikeasti sanoa, että näitä "vanhoja" juttuja tarvitsisi oikeasti aika ajoin tehdä, muuten ollaan aivan hunningolla.. Ohjaajakin voisi Pommia treenatessaan taas lopettaa sen nakinpalojen säästelemisen ja palkata reilulla kädellä
Ruutu. Tätä tehtiin ensin kosketusalustalla. Piti tassun aluksi hyvin tiilen päällä, mutta alkoi sitten paimenmaiseen tyyliinsä muutaman toiston jälkeen odottamaan palkkaa HETIHETIHETI --> Tarjosi kaikkea maahanmenosta seisomiseen... Oh Dear. Pommi on kuitenkin siitä ihana koira, että kun sitä ei palkkaa vääristä liikkeistä/hötkyilystä vaan odottaa, että se malttaa tehdä oikein, palaa tietty nöyryys aika nopeasti treenaamiseen. Muistuttelun jälkeen ruutu kosketusalustalla ok.
Loppuun vauhtiluoksetuloja. Alun katastrofin jälkeen hemmetin hyvä treeni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti