Ajelin pitkin vantaata ja sipoota etsien sopivaa jälkipaikkaa, kaikki tuntuivat olevat hakuilojoiden / jäljen tekijöiden käytössä. Mikäs siinä, varmasti syksyn viimeisiä aurinkoisia hyviä ilmoja viedään. Päädyin sitten vaihteeksi vanhan lahdentien varteen tekemään pojille jäljet.
Nitro: Jälleen kerran tarkoituksena oli parantaa ilmaisuja, jäljelle lähdön ja jäljestämisenhän koira jo osaa melko hyvin. Jälki n. 500 askelta, 6 kulmaa, 6 purkkia.
Pommi: Pommilla tarkoituksena vahvistaa nenänkäyttöä ja tein sille haasteellisen jäljen, jossa paljon harhajälkiä, ainakin jänikset ja kettu (!!) näytti loikkivan karkuun kun kävelin kohden. Jäljellä myös pari ojan ylitystä ja vesilätäköitä. Jälki oli n. 500 askelta pitkä, 4 keppiä ja loppupalkka.
Jätin jäljet vanhenemaan ja ajoin Heurekan nurtsille ottamaan tokoja, sillä muistelin, että siellä järjestetään toko kursseja aina sunnuntaisin. Ja olihan siellä porukkaa.
Ensin Nitro. Otin koiran hallintaan ja käskyn alle heti autosta. Huomasi muut treenaajat, ei reagoinut niihin. Koska treenaajat olivat selkeästi pentukurssilaisia, pidin koiraa ensin grippiliinassa, oman mielenterveyteni kannalta :)
Seuraaminen oli tosi kivaa tänään. Ei edistänyt ollenkaan, palkkailin ensin harmakseltaan nameilla tekniikkaa, eli käännöksiä, askelsiirtymiä ja edestä sivulle tuloja. Nipsutin oli ihan super (ehkä noista sisällä peilin edessä tehdyistä kotitokoista on oikeasti jotain hyötyä..?). Sitten ilman remmiä, hetsasin koiraa hieman lelulla ja sitä kautta seuraamisia hyvässä vietissä. Näitä treenejä pitäisi tehdä lisää. Koiralla oli just sellainen raivokas ilme seuraamisessa, ihan mahtavaa.
Zeta meni tänään ok. On alkanut himmaamaan seisomisessa, eli seisoo todella epävarmasti, hieman kyyryssä. Näyttää siltä kun ei olisi varma pitääkö mennä maahan. Prkl. Maahanmeno ok, samoin istuminen.
Luoksetulo lelulla palkaten, nämä hyvät. Eteentulot namilla, ei hyvät. Prkl.
Kapulan pitotreenit nosti jopa kerran kapulan itse maasta. Se on jännä juttu, kotona tuo kyllä lelun käskyllä käteen, kapulaa ei voi hakea kun sen heittää. Mä luovutan.
Lopuksi lelun kanssa nopeita maahan-istu-seiso liikkeen vaihtoja. Ihan superit, liikkeissä paljon voimaa ja nopeutta. I like.
Pommi otti pitkää seuraamista. Hieman erkani, tarvinnee ottaa takaisin palkkausta enemmän. Oon Pommin kanssa jotenkin ajautunut (taas..) siihen tilanteeseen, että en palkkaa sitä kovin usein vaan vaadin siltä kestoa. Pitänee palata palkkailuihin hiljalleen takaisin. Intoa seuraamiseen ainakin tuli kun hetsasin patukalla ja leikistä suoraan seuraamiseen.
Luoksetulon pysäytykset ok. Ei valunut. Seisomaan jääminen olisi saanut olla nopeampi.
Nouto kunnossa. Samoin merkki. Noudossa palkkasin oikeasta luovutusasennosta. Merkille menosta sai palkaksi pallon. Pommia on helppo palkata merkiltä ja ruudusta kun se on pallosta niin into piukeena, toisin kuin Nipa. Se nappaa pallon suuhun ja katsoo sitten "niin". huoh.
Sitten ne jäljet. Nitro istui taas vierellä kauniisti ja odotti kun puin sille liivit päälle. Samalla se haisteli ilmaa ja selkeästi keräsi itseään jälkeä varten. Jäljelle mentiin rauhallisesti ja koira lähti hyvin nuuhkuttamaan. Ensimmäisellä esineellä pysähtyi, ei mennyt maahan. Toisella esineellä meni maahan hitaasti ja lopuilla piti antaa käsky. Sitä ei selkeästikään kiinnostanut syödä ruokaa kesken jälken, joten ilmaisuista tästä lähtien vain pieni palkka, ei ruokapurkkia. Motivaatio jäljen ajamiseen on sen verran kova, että se voittaa ruoan. Muuten jälki oli erinomainen. Ajoi varmasti ja tarkasti. Ei haahuillut, tiesi selkeästi mitä teki. Meillä siis kuitenkin on ilmaisu ongelma, en tiedä miten lähteä sitä ratkomaan.
Kun oltiin tulossa pois jäljeltä hyvän fiiliksen pilasi sitten meitä kohden irti tullut räkyttävä kettuterrieri, jolle piti sitten alkaa länkyttämään ihan huolella, ettei tule iholle. Prkl.
Pommin jälki oli todentotta vetinen. Koira nosti kuitenkin hyvin kaikki kepit, itse kun en ollut merkannut missä kepit ovat, enkä todellakaan muistanut missä jälki menee ja missä kepit ovat. Mut eikö se ole vain hyvä, että heittäytyy koiran vietäväksi :) Hienosti selvitti lätäköt, kerran tarkisti meneekö jälki oikeasti vesilätäkön yli, palasi kuitenkin hienosti takaisin jäljelle. Pommillekin pitäisi lisätä haastetta jäljestämiseen. Näytti siltä, että tämä jälki oli sille kuitenkin liian helppo. Nameja koko jäljellä oli ehkä 20. Monen päivän treenaaminen selkeästi näkyi Pommista, eikä minusta sen selkä kyllä ole vielä kunnossa. Ei venytellyt aamulla kunnolla takapäätään. Eli Pommi on muutaman päivän levossa nyt, katsotaan mennäänkö kokeeseen ollenkaan.
Sitten To Do Lista
- molemmille haasteellisempia jälkiä ja muitakin tallaajia kuin mamma
- Jotain uutta pitäisi toko treeneihin kehitellä. Tytti, tulen Jokelaan ensi viikosta alkaen, koiran on päästävä eteen päin (on sille koe päiväkin jo katsottu...)
- Lisää lelulla hetsauksia treeneihin
- Mun on lopetettava tämä epävarmuus Nitron kanssa
Mitä sä aina teet kun Nitro alkaa rähjätä? Voisin veikata että se menee sellaiseen ihan maaniseen rähinätilaan ja sille ei auta edes halolla päähän -metodi? T. nimimerkki kokemuksen syvä rintaääni. Mä olen Kidalta saanut aika hyvin tuon rähjäyksen pois, mutta ihan helppoa se ei ole ollut.
VastaaPoistaIhan tärkeintä on, että on itse aina täydellisen rauhallinen ja tyyni. Jos joutuu komentamaan, se pitää tehdä niin että tuntuu ja sitten sekunnissa palata tyyneen ja rauhalliseen mielentilaan, helppoa, eikö? Ja sen epävarmuuden koira aistii heti.
Ja rähinään pitää puuttua jo siinä vaiheessa kun koira alkaa tuijottaa, ei silloin kun jo rähisee. Se pitää ikään kuin saada pois siitä "rähinä moodista". Sitten mä olen tehnyt tosi paljon töitä, että olen opettanut Kidalle mitä SAA tehdä kun toinen koira tulee. Ja se saa joko A)kävellä kontaktissa vierellä tai B)istua kontaktissa edessä/sivulla. Ja se tietää, että tukkapöllyä tulee jos kontakti tippuu sekunniksikaan.
Tämä on auttanut tosi paljon meillä, Kida tietää tasan mitä sen pitää tehdä. Ja toki saa myös kunnon palkan siitä kun tekee oikein. Tämän mustavalkoinen toteuttaminen on johtanut siihen, että nykyisin Kida tarjoaa automaattisesti kontaktia kun toinen koira tulee vastaan. Toki välillä tämä vähän unohtua ja sitten pitää muistuttaa, mutta pääsääntöisesti toimii. Mutta huomaan, että jos itse yhtään lipsun tästä, Kida kyllä käyttää sitä törkeästi hyväkseen ja ottaa taas maailman kuningatar-roolin. :) Tsemppiä Nipan kanssa, nämä meidän pikku päivänsäteet ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä, joten tiedän tunteen. ;D
Mä olen yleensä skarppina koko ajan, eli huomaan todennäköisesti vastaan tulevan koiran ennen Nipaa. Sille on kyllä tehty sanallisesti selväksi, että riehua ei saa, ja juurikin ennen kuin se pääsee kunnolla räyhäämään. Takaisin haukkuvat/murisevat koirathan vain lisäävät vettä myllyyn. On yritetty namilla ja nykyisin olen blokannut koiran tilanteesta pois vaunujen avulla. Pahinta rähiseminen on silloin kun kaikki muutkin koirat ovat mukana ja silloin se monesti näykkäsee jopa Pommia. Mua se ei enää uskalla.
VastaaPoistaSe selkeästi tietää, että ei saa rähistä ja katsoo mua monesti alistuvasti. Pitää kuitenkin suupielestään murinaa. Ja tätähän tapahtuu oikeastaan vain lenkillä, treeneissä se ei enää toisille ole rähissyt.
Ironisintahan tässä on se, että nyt kun olen kotona, niin koirat on mun mukana päivittäin remmilenkillä n. 4 tuntia. Välillä Nitro on yksin, välillä koko lauma on mukana. Ja siltikin tämä ongelma on ja pysyy.