keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hakutreeniä vesisateessa

Pitkästä aikaa haku treenit Nipalla takana. Olin törkeästi 15 minuuttia myöhässä. Vihaan olla myöhässä. Mutta mulla on selitys tälle: Lahden motarin ruuhka (vettä satoi, osa kuskeista ei osaa ajaa vesisateessa..) ja Hyrylän jälkeen oli tietyömaa. Koko matkaan meni reilusti yli tunti, ja kun olin niin superisti suunnitellut tekeväni lenkin ennen treenejä. Pah!


Pikku Eero liekas luikku otti 6 maalimiestä. Ajattelin hieman katsoa onko jälkien ajaminen vaikuttanut hakuiluun. Olin aika varma, että on. No EI ollut! Ensimmäinen pisto keskilinjalta etukulmiin. Tuula ja Seppo lähtivät samaan aikaan ja Nitro näki molemmat. Olin aika varma, että avasi nenäänsä kun nuuskutteli siihen malliin ilmaa kun maalimiehet hävisivät näkyvistä.



Ensimmäinen pisto Tuulalle. Lähti lujaa ja haukahti lähtiessään, oli ihan into piukeena. Ei ensin paikallistanut, teki kyllä töitä joten lähetin koiran uudestaan. Lähti uudestaan hyvin matkaan. Nyt maalimiehelle asti. Hieman ujosteli, mutta meni maalimiehelle kuitenkin. Palkkana caesar ruokaa ;)



Sepolle lähti hyvin, ei meinannut kuitenkaan paikallistaa umpipiilossa ollutta maalimiestä. Meni kuitenkin ihan rohkeasti, Seppo kannusti ja kehui hyvin.



Kolmas maalimies oli Samppa, lähti hyvin rinteeseen, ei kuitenkaan luottanut siihen, että maalimies voisi olla niin kaukana. Laitoin uudestaan ja upposi hyvin. Sampalla Nipa oli into piukeena, ihana poika :) Neljän maalimies (Tuula) meni samalla kaavalla kuin Sampallekin. Ehkä hieman helpompi pisto, kuitenkin suora ja meni maalimiehelle Ensimmäisellä lähetyksellä.



Viides maalimies oli Samppa hiekkakuopassa. Irtosi hyvin, ei kuitenkaan heti uskonut, että kuopassa voi olla joku. Meni kuitenkin kuopalle reippaasti ja oli aivan täpinöissä kun Samppa palkkasi ja kehui. Tämä pisto oli suora, hieno! Samppa palkkasi myös pallolla, tämän piti olla viimeinen pisto, koska oli niin super :)



Eipä kuitenkaan ollut, sillä Seppo oli ehtinyt mennä piiloon. Nitro meni suoraan pistolle, söi nopeasti, enkä ehtinyt kunnolla maalimiehen luokse. Palasi kuitenkin maalimiehelle, nuoleskeli kuppinsa tyhjäksi ja sai palkaksi pallon. Oli kyllä niin polleeta poikaa että!



Kaikki pistot tehtiin haamuina, jotta varmistettiin maalimiehelle meno ilmavainulla ja että saatiin suoria pistoja. Seuraavaan treeniin:

- Tärkeää ottaa kunnon piiloja, maalimiehet piiloon hyvin!
- palkaksi jotain jota maalimies voi syötellä, että ehdin paikalle
- Loppupalkkana kunnon leikki maalimiehen kanssa
- Koiran pitää antaa tehdä enemmän omia ratkaisuja


Hyvä treeni, hyvä mieli. Tästä on hyvä jatkaa. Maalimiehet olivat ihan superit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti