lauantai 29. syyskuuta 2012

Kohtaloa uhmattu, Nitron jälki osa Tzentiljoona

Kävin kuitenkin tallomassa Nitrolle opaskoirakoulun viereirelle nurtsille jäljen. Ideana oli jälleen kerran ilmaisut. Jälki oli noin. 400 askelta pitkä, 6 purkkia ja loppupalkka. Namitus vain kulmissa, kulmia 5.

Nitro nappaa hyvin jo kaukaa jäljen, niin myös tänään. Istui kuitenkin kauniisti vierelle liivien ja liinan kiinnitystä varten. Annoin sille jo asfaltilta käskyn "jälki", ja koirahan nappasi hyvin hajun jo kaukaa. 

Onnistunut jälki siinä mielessä, että namitusta oli vähän, mikä selkeästi nosti koiran motivaatiota. Pysyi hyvin jäljellä, kerran "revin" koiraa toiseen suuntaan, kun mun mielestä olin tehnyt käännöksen toiseen suuntaan. No, en ollut :( Onneksi Nitro ei ota paineita noista MUN virheistä, reppana istahti ja katsoi mua ilmeellä "Se jälki menee kyllä tohon toiseen suuntaan.."

Ilmaisi KAIKKI muut purkit paitsi viimeisen (?). Ilmaisut olivat vinot, en tiedä miten lähteä niitä korjaamaan. Mikä olisi oikea tapa? Koira ajoi muuten jäljen todella hyvin, ei vatsan kipuilusta tietoakaan. Loppupalkkaa ei syönyt kokonaan, joten leikittiin räsyllä. Jostain on jäänyt mieleen Sampan sanat viedä koira pois jäljeltä leikkien. Toimii!

Jälki ajettiin suht pitkällä liinalla. Mietin muuten miten tämä tiheä jäljestäminen (tällä hetkellä 4-6 jälkeä viikossa) vaikuttaa hakuiluun. Pommilla se ei aikoinaan vaikuttanut ollenkaan, se erotti kyllä milloin mennään ilmavainulla ja milloin haju otettiin maasta. Nitrolla kuitenkin on ollut hakutreeneissä ongelmana (niin kuin muuten muillakin Y-pennuilla?) se, että koira menee maalimiehen luokse maavainulla.

Oli kivat treenit, vaikka tänään on kyllä ollut huoli koirista, kaikilla samaan aikaan jotain. Liekö tunteet pinnassa, mutta eilen olin valmis palauttamaan Nitron takaisin Kanadaan kun se rähisi kaikille koirille metsässä (Anteeksi Tytti, ymmärräthän?) ja tänään se teki yöllisten oksentelujen ja paskomisten jälkeen hienon jäljen, jonka jälkeen tuli syliin, nuolaisi naamaan ilmeellä "Enks mä ollutkin vähän pätevä, hä?" Mammalla tuli kyynel silmään <3 Kiitos Tytti kun luotit Nitron ohjaukseeni. 

Katsokaa nyt noita kahta nuijaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti