keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pavin tanssit

...Eiku toko treenit. Ihana kun on jo pidempään valosaa, niin ehdin treenaamaan koirat ulkona.. Ennen kuin saan sen hallikortin, sitten asutaan hallilla ;)

Ensimmäisellä kierroksella otin seuraamiset, jäävät ja luoksetulon. Nitro aloitti seuraamisella. Oli suht kierroksilla, ei olla treenattu kolmeen päivään. Keuli hieman alussa, parantui kuitenkin loppua kohden. Juoksussa koira erkanee ja edistää. Aivan kamalaa katsottavaa. Positiivista olivat askelsiirtymät. En namittanut niitä. Koira osasi.

Jäävissä ei mitään ihmeempiä. Istuminen oli tänään ok tasoa, se ei tosin riitä. Luoksetulossa tuli eteen! what! Jäi hieman kauas, teki pienen banaanin, mutta tuli eteen istumaan. Koska luoksetulo oli niin hyvä suoraan, en ottanut pysäytystä. En uskaltanut.

Pommilla oli hyvää seuraamista. Silläkin oli kierroksia katossa, ei kuitenkaan äännellyt. Juoksussa pysyi hyvin mukana, pitkällä suoralla katsoi muutaman kerran muualle, ei kuitenkaan erkaantunut paikalta.

Jäävissä Pommi oli kerrankin hyvä. Ei kääntynyt seisomisessa ja tippui hyvin maahan. Istuminen voisi olla nopeampi, pompahti ihmeellisesti. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ensin käskyllä. Valui, valui, valui. Seuraavaksi pelkällä käsimerkillä. Pysähtyi heti.

Toisella kierroksella merkki, nouto ja kaukokäskyt. Nipalle vein merkin taakse narupallon. Lähti lujaa, eikä haukahtanut! Rallatteli aikansa pallon kanssa. Oli ihanaa katseltavaa. Sitten otin riskin, lähetin merkille jossa ei ollut lelua takana. Lähti ILMAN haukahtamista, meni merkin taakse suoraan. Jesh! Mähän olen typerästi palkannut Nitroa vain merkille menosta, paikasta viis. Nyt oli hyvä paikka. Siihen oli hyvä lopettaa merkki.

Nouto oli ihan jees. Paitsi eka kerta, kun lähti rallattelemaan kapulan kanssa kuten siskonsa aikoinaan ;) Vauhtia oli ja palautuskin tuli eteen. Banaanilla tosin, mutta kuitenkin. Kaukokäskyjä olen tehnyt kotona kuten Tytti sanoi, eli koira jää istumaan, siitä menee hyvin maahan ja nousee ylös. Ajatuksissani jätin toisella rundilla koiran maahan ja sieltähän se nousi. Megapalkka!

Pommi teki merkin paikkaa myös siten, että patukka merkin takana. Reppanalle ei ole koskaan tehty niin, vaan aina heitetty palkka. Se juoksi ekalla kerralla merkin taakse ja pönötti siellä. Ei reppana ymmärtänyt että lelun voi ottaa vapaa käskyllä... :) Toisella kerralla meni jo siten kuin piti.

Nouto hyvä, kitisi pari ensimmäistä kertaa kapulan perään, palkkailin hiljaiselosta. PomPom rakastaa noutamista. Ennakoi hieman edestä sivulle siirtymistä. Kaukokäskyissä ei ongelmaa, tänään...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

ToKoToKo

Viimeiset ohjatut tokotukset Nipan kanssa vuokkosilla. Viime viikko jäi välistä lasinsirusta tulleen tassuhaavan takia. Virtaa riitti. 

Ruutu oli valmiina, joten otin ruutua ensin. Haukahti joka kerta lähtiessään ruutuun. Kun ruudussa on lelu, lähtee vauhdilla. Kokeilin pari kertaa ilman lelua, ei mennyt ekalla käskyllä ruutuun asti. Ja kun oli epävarma alkoi haukkumaan ja nosti kierroksia. Viimeiseksi tein siis ruudun kisamatkalta, takana keskellä pallo. Juoksi ruutuun hyvin. Vapautin käskyllä, nappasi pallon suuhun ja meni hienosti maahan pallo suussa ilmellä "keksin ihan ite, oon niin hemmetin pätevä!". Pyysin koiran luokse ja annoin hetken rallatella pallollaan. Nipsua ei haitannut muut treenaavat koirakot. Huomasi myös myöhässä tulleen mustaterrierin, mutta ei kiinnittänyt siihen muuta huomiota. Jes!

Pitkää seuraamista käskytettynä. Mukana vauhdinmuutokset ja askelsiirtymät. Päätin olla palkkaamatta koiraa kesken treenin. Alku sujui hyvin, jossain vaiheessa koira alkoi selkeästi perseilemään, edisti ja poikitti. Korjasi kuitenkin itse. Juoksuosuudet meni todella hyvin, olin ihan yllättynyt. Pitäisi enemmän tehdä pitkiä seuraamisia, koiralla kun tuntuu alkavan mopo keulimaan kun ei tule palkkaa. Hienoa on se, että ainakaan jaksamisesta ei ole kyse. Koira jaksaa ja jaksaa (Duracell..?) Caritakin kehui tästä. Koira kestää hyvin toistoja. Pitäisi varmaan itse osata tuo turhautuminen ohjata paremmin keskittymiseen --> kun seuraa hyvin ja pitkään --> mega palkka.

Noutoa otettiin myöskin. Palkkasin lähinnä nopeasta palautusvauhdista. Parempi kuin torstaina. Kai me se kesäksi kuntoon saadaan ;)

Merkille menoa siten, että lelu merkin takana, jotta saisin koiran vähän suorempaan. Nythän se on hieman poikittain merkillä. Törpön kiertämistä otettiin myös, mähän en ole opettanut koiraa kiertämään... Haukkui ja nosti kierroksia..

Lopuksi oltiin ja hengailtiin. Sole teki vauhtinoutoja ja leikki vieressä, hyvää oleilu treeniä Nitrolle. Nipa hengaili kentällä ilman remmiä ja katseli muiden touhuja. Jostain tämä saattaa kuulostaa typerältä, mutta meille iso juttu. Koira kun ei ole ennen pahemmin kestänyt sitä, että joku leikkii "hänen kuninkaallisen olemuksensa" lähettyvillä, vaan on aina yrittänyt mennä länkyttämään. Onko se kasvamassa aikuiseksi, voiko sanan Nitro ja aivot liittää jo samaan lauseeseen? 

Lumileikkejä omalla pihalla.



perjantai 11. tammikuuta 2013

Aamuiset paikkamakuut

Koirille ruokaa laittaessa 4 minuutin istuminen. Pojat istuivat olohuoneessa kun laitoin keittiössä ruokaa. Pommi lösähti maahan 3 minuutin kohdalla, kävin ojentamassa takaisin istumaan. Nipa istui hieman kyyryssä. Vapautus ruoalle, kupissa vain puolet aamuruoasta.

Seuraavaksi 4 minuutin paikkamakuu. Koirat parin metrin päässä toisistaan. Heittelin Eetulle edessä nappuloita. Pommin teki mieli lähteä, kitisi vähän ja huomautin. Nitro makasi ilmeellä "tästä ei saa nousta, tästä ei saa nousta". Eikä noussut.

Vapautus, ensin käskyllä "Nitro vapaa" suoraan kupille, Pommi joutui vielä odottamaan. Sitten Pommi. K*l* tota Pommin paikkamakuuta.


torstai 10. tammikuuta 2013

Back in business

Reilun viikon sain pidettyä koiria levossa tassuhaavojen vuoksi, jotka tulivat kun joku idiootti oli keksinyt kirjoittaa hankeen lasinsiruilla Hyvää Uutta Vuotta.. Alkoi olla hieman jo hermo mamalla tiukalla, kun koirat pelkällä remmilenkillä ja virtaa piisasi. Kotitottiksia nappulalla tehtiin, mutta kierrokset nousi niistäkin jo niin kaakkoon, ettei se ollut kovin hyvä idea. Torstaina sitten loppui hermo ja ajettiin aussieiden kanssa Jokelaan. Pommi treenasi, sillä olin paikalla ajoissa.

Pommi teki ensin seuraamista. Hieman kitisi alussa, mikä johtui todennäköisesti siitä, ettei ole päässyt tekemään mitään pitkään aikaan. Käännökset ok, askelsiirtymät taakse kamalia. Koira ei osaa käyttää takapäätään yhtään. Ei osaa ei, kun ei sitä ole sille pennusta asti opetettu.

Jäävissa istu ja maahan ok, seisomisessa kääntyi puoliksi kun siirryin koiran taakse. Karjasin tietenkin täysillä PRKL, kun oon Nipalle muutaman kerran asiasta huomauttanut.. Ja mitä tekee herkkis pehmo Pommi? Korjaa asennon ITSE ja pönöttää sitten seisomassa hievahtamattakaan erittäin loukkaantuneen näköisenä. Tein sitten vielä kokonaisena liikkeenä, toimi.

AVO hyppy piruuttaan, ei mitään ongelmaa. Tulispa Nipakin noin nätisti ja suoraan eteen. Hyppynouto, yritti varastaa ensimmäisellä, sain napattua turkista kiinni. Koira sivulle ja uusi käsky. Hyppäsi, haki ja toi kapulan nätisti. Ja ei mälvännyt! Myös tasamaa nouto hyvä, vaikka heitinkin kapulan hemmetin kauas.

Luoksetulon pysäytykset. Valui, valui ja valui. Seisominen valui arviolta pari metriä, maahanmeno parempi. Eteen tulo korrekti. Ennakoi sivulle käskyä, näitähän ollaan nyt veivattu, kun koira on jäänyt vinoon perusasentoon.

Pommin treenin jälkeen koirat saivat rallatella pallon perässä kentällä kun odottelin muita. Virtaa oli. Mutta, että ne nauttivat juoksemisesta.

Nitro treenasi ensimmäisenä kun muut saapuivat. AVO hyppy ok, parempi silloin kun otan sen suoraan sivulle. Eteentulo on vinoa, väljä, kamala.

Seuraaminen hyvää, vasemmalle täyskäännöksessä edistää ja hajoaa. Muutamia kontaktin tippumisia. Otti Töpöstä häiriötä.

Jäävissä seiso ja maahan hyviä. Seisomisessa liikautti hieman toista etutassuaan, pysähtyy kuitenkin hyvin. Maahanmeno ihan nopea, korrekti. Ei ehkä kuitenkaan 10 arvoinen SM kisoissa..?

Luoksetulossa annoin varoiksi sekä käsimerkin, että suullisen. Hieman arpoi pysähtymistä. Nyt pitää päättää, kumpi käsky tähän liikkeeseen otetaan, suullinen vai käsimerkki. Testaan perjantaina treeneissä pelkkää suullista käskyä.

Noutoon lähtee nyt hyvin ja vauhdilla. Palautus hidas, jäi vinoon metrin päähän. Ei selkeästi halunnut palauttaa kapulaa, "ettei vaan tule sanomista" ilmeellä.

Vauhtia ja virtaa piisasi, hallintaakin ollaan saatu jonkin verran lisää. Koiralla alkaa varmasti ikä näkyä suorituksissa ja olemisessa jonkin verran. Jes!

Kivat treenit, vaikka tuuli ja oli kylmä. Onneksi autossa ollut karkkipussi (sitten kun sain sen auki...) lämmitti mieltä ;)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kipeänä on kiva treenata..

...Ainakin Nitron mielestä. Se selkeästi käytti tilaisuutta hyväkseen, kun huomasi, että ohjaaja ei ole ihan kunnossa, eikä huomauttanut joka asiasta. Treenit siis alkoi sellaisella pienellä perseilyllä, eli koira yritti komentaa mua ja kierrokset olivat katossa..

Aluksi tehtiin luoksetulon stoppeja. Ensin vauhtia lelun kanssa ja välillä stoppeja. Ja eihän se niitä osaa. Toki, ei niitä olla järjestelmällisesti treenattukaan. Kiertämisen kautta vois ottaa stoppeja ja vauhtia, mut eihän tolle ole kiertämistäkään opetettu, hyvä minä...

Seuraaminen oli musta kamalaa, ei yhtään perus Nitroa. Itsekin toki räkäisenä laahustin omituisesti, on se peili vain fiksu keksintö. Käännökset kivat, mutta seuraaminen ei ollut niin tiivistä kuin yleensä. Edisti hieman.

Zeta: Seisomaan jää hyvin, hieman vinoon vain. Pysähtyy kuitenki hyvin. Maahanmeno hyvä, pää ei kääntynyt kun kävelin koiran ohitse. Istumista ei tänään osannut, eli ei sitä liikkeenä siis osaa. Istuu kyllä, mutta hypähtää istuviltaan jotenkin mystisesti eteen päin. Hassun näköistä, ei tiedä miten se saa loikattua. Istumista pitää vahvistaa.

Paikkamakuu 2 minuuttia. Vierellä penne pentunen Sole ja toisella puolella Pyrre. Meni maahan hyvin, ei reagoi muiden käskyihin ja meni kerrankin suoraan. Jäi rennon oloisesti makoilemaan kun menin piiloon. Kun tulin takaisin, makasi edelleen faarao asennossa. Oli kuulemma maannut rennosti ja varmasti. Molemmat vierustoverit karkasivat pari kertaa, Nitro oli vain kattonut ilmeellä "tosi noloa, mitä noi tekee?".. :) Nipalla ei kuulemma ollut aikomustakaan lähteä. Hyvää treeni siis!

Loppuun vielä tein vauhti luoksetulon, eli koira suoraan vauhdilla leluun kiinni. Jäi hyvin istumaan. Vierellä oleva valkkari ärähti ja "hyökkäs" Nitroa päin (koira oli hihnassa), Nipa istui paikallaan, ei ärähtänyt ;) Tuli käskystä hyvin luokse. Ei pärissyt koiralle myöskään jälkeen päin. Myös toisessa vauhti luoksetulossa oli epäonnea, taas Nipalle rähähdettiin, toki se oli vain hyväntuulinen Pyrre, mutta pärähtipä kuitenkin. Tämäkään ei Nipaa haitannut.
Hitto että olin ylpeä ja tyytyväinen! Nitro oli  taas asenteella "Nyt treenataan, kun on joulun pyhät laiskoteltu".

Paljon olisi taas treenattavaa ja hiottavaa, kumpa ohjaaja vain pääsisi tästä räkätaudista eroon. Koira oli tänään hyvä, vaikka virtaa riitti ja yrittikin mammaa hieman komentaa.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kotitokoja

Koska en kuumeessa kylmään ulkoilmaan viitsi lähteä, tein koirien aamunappuloilla hieman kotitokoja. Ensin Pommi.

Naksuttelin sivulla oikeaa paikkaa ja kontaktia. Hyvin sujui. Askelsiirtymät taaksepäin ihan kamalat. Koira ei osaa oikeasti käyttää takapäätään kovinkaan hyvin, koska sitä ei ole sille opetettu.. Oikealle siirtymät ihan ok, vasemmalle saisi olla tiiviimpi. Edestä sivulle siirtyminen parempi kuin ennen.

Maahan-istu vaihdot ihan ok, maahan-seiso ei niinkään. Näitä pitäisi treenata lisää. Kapulan pito treeni hyvä, ei nassuttanut kapulaa kuin muutaman kerran. Eikä enää siirtänyt sitä täysin taakse. On se kai jotain oppinut. Ja itselle: Älä enää koskaan missään tilanteessa hyväksy nykyiseltä tai tulevilta koirilta kapulan pureskelua ja takahampailla pitoa. Siitä kun on niin hemmetin kiva opettaa koira pois...

Lopuksi Pommi opetteli takaa kiertämällä sivulle tuloa. Olen välillä miettinyt tätä, sillä koira on raskasrakenteinen ja edestä sivulle tulot ovat 6/10 vinoja.

Sitten Nipan vuoro. Koira keräsi hienosti itseään ulkona meuhkaamalla sillä aikaa kun Pommi treenasi sisällä... Nice job :)

Ensin eteen tuloja, ne kun ovat perseellään. Tästä talosta ei löytynyt yhtään ainoata (!!!) heijastinta, joten siihen koskettaminen ei nyt onnistunut. Kädet siis paidan sisään ja nami + naksu yhdistelmällä koira koskettamaan eteen tullessa minua. Tein aika monta toistoa, kuka niitä laskee. Lopulta alkoi jo itse tarjoamaan koskettamista. Sivulle tulo on kuitenkin koiralla niin vahva, että alussa tarjosi aina liiketta vinossa, eli takapää oli jo menossa sivulle. Näistä huomautus, eikä palkkaa. Hyvin se kuitenkin alkoi jo korjaamaan paikkaa. Iltaruoalla sitten uusi yritys. Kyllä me tästä(kin..) suosta vielä noustaan.

Seuraavaksi Nitro teki Kapulan nostamista. Nosti kapulan tänään hyvin "hae" käskyllä. Pitää oikeasti muistaa kehua koiraa kunnolla, eikä vain paska jäykkänä jännittää osaako se vai ei. Heti kun oli megakehut, koira sai selkeästi itseluottamusta ja nosti kapulaa hyvin ja varmasti. Itse istuin sängyllä ja koira toi kapulaa korrektisti eteen. Ja totta kai sitä piti sitten koittaa myös parin metrin matkalta. Onnistui! Jee! Hyvä Nipa, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Lopuksi tehtiin maahan-istu kaukojen tekniikkaa. Meillä on eteisessä Nipan mentävä matto, joten sen päällä oli hyvä tehdä. Samalla näkee liikuttaako koira takapäätään, sillä Nitro mahtuu juuri matolle. Maahan meno saisi olla hieman nopeampi. Nyt välillä tipauttaa itsensa suoraan ja nopeasti, välillä hitaammin jolloin maassaolostakin voi tulla vino. Istumaan nousut ihan ok.