...Ainakin Nitron mielestä. Se selkeästi käytti tilaisuutta hyväkseen, kun huomasi, että ohjaaja ei ole ihan kunnossa, eikä huomauttanut joka asiasta. Treenit siis alkoi sellaisella pienellä perseilyllä, eli koira yritti komentaa mua ja kierrokset olivat katossa..
Aluksi tehtiin luoksetulon stoppeja. Ensin vauhtia lelun kanssa ja välillä stoppeja. Ja eihän se niitä osaa. Toki, ei niitä olla järjestelmällisesti treenattukaan. Kiertämisen kautta vois ottaa stoppeja ja vauhtia, mut eihän tolle ole kiertämistäkään opetettu, hyvä minä...
Seuraaminen oli musta kamalaa, ei yhtään perus Nitroa. Itsekin toki räkäisenä laahustin omituisesti, on se peili vain fiksu keksintö. Käännökset kivat, mutta seuraaminen ei ollut niin tiivistä kuin yleensä. Edisti hieman.
Zeta: Seisomaan jää hyvin, hieman vinoon vain. Pysähtyy kuitenki hyvin. Maahanmeno hyvä, pää ei kääntynyt kun kävelin koiran ohitse. Istumista ei tänään osannut, eli ei sitä liikkeenä siis osaa. Istuu kyllä, mutta hypähtää istuviltaan jotenkin mystisesti eteen päin. Hassun näköistä, ei tiedä miten se saa loikattua. Istumista pitää vahvistaa.
Paikkamakuu 2 minuuttia. Vierellä penne pentunen Sole ja toisella puolella Pyrre. Meni maahan hyvin, ei reagoi muiden käskyihin ja meni kerrankin suoraan. Jäi rennon oloisesti makoilemaan kun menin piiloon. Kun tulin takaisin, makasi edelleen faarao asennossa. Oli kuulemma maannut rennosti ja varmasti. Molemmat vierustoverit karkasivat pari kertaa, Nitro oli vain kattonut ilmeellä "tosi noloa, mitä noi tekee?".. :) Nipalla ei kuulemma ollut aikomustakaan lähteä. Hyvää treeni siis!
Loppuun vielä tein vauhti luoksetulon, eli koira suoraan vauhdilla leluun kiinni. Jäi hyvin istumaan. Vierellä oleva valkkari ärähti ja "hyökkäs" Nitroa päin (koira oli hihnassa), Nipa istui paikallaan, ei ärähtänyt ;) Tuli käskystä hyvin luokse. Ei pärissyt koiralle myöskään jälkeen päin. Myös toisessa vauhti luoksetulossa oli epäonnea, taas Nipalle rähähdettiin, toki se oli vain hyväntuulinen Pyrre, mutta pärähtipä kuitenkin. Tämäkään ei Nipaa haitannut.
Hitto että olin ylpeä ja tyytyväinen! Nitro oli taas asenteella "Nyt treenataan, kun on joulun pyhät laiskoteltu".
Paljon olisi taas treenattavaa ja hiottavaa, kumpa ohjaaja vain pääsisi tästä räkätaudista eroon. Koira oli tänään hyvä, vaikka virtaa riitti ja yrittikin mammaa hieman komentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti