Parin tunnin treenivuoro Vuokkosilla Nitron kanssa. Olis pitänyt ottaa Pommikin mukaan, oli niin vähän treenaajia..
Alkuun otettiin noutoa. Heitin kapulan, juoksi kapulalle ja juoksi takaisin. Nice. En saanut koiraa nostamaan kapulaa. Muutama pito treeni ja heitto. Koira haki kapulan. Näitä ei ehkä kannattaisi nyt tehdä kun se hemmetin eteen tulo kusee. Palautus todella hidas, johtunee varmaan siitä, että koira ei osaa eteen tuloa ja on täten epävarma. Ja minä hienosti sitten vielä palkkasin vinosta eteen tulosta. Hyvä minä! Järjen riemuvoitto taas.
Avo hyppy ok, nyt jäi kuitenkin melko lähelle estettä istumaan. Kutsuttaessa tuli sivulle. Pitäisiköhän tuota korjata hieman kauemmaksi, hyppy on kuitenkin siisti ja varma. Istuminen ei ole sille ongelma.
Seuraaminen kuitenkin ihan ok. Jotain positiivista näistä treeneistä. En tehnyt pitkää kaaviota, muutamaa tekniikka juttua ja käännöksiä paikallaan vain.
Piruuttani kokeilin hyppynoutoakin. Hyppäsi hyvin haki kapulan ja toi sen sivulle. Hmmph. Hyppynoutoa ei olla tehty tätä ennen.
Merkki. Ihan kiva, haukahti 2 ensimmäistä kertaa kun lähti merkille. Paikkaa tulisi myös korjata, nyt jää merkistä katsottuna melko vinoon, saisi olla suora. Tätä pitäisi treenata. Hienosti tosin jäi perjantaina oma merkki hallille (samoin kun Nipan pieni noutokapulakin..) Ja ei niitä sitten tänään enää siellä näkynytkään. Hemmetin hienoa. Ei sieltä hallilta yleensä kamat häviä, vaan ne on nostettuna jonnekin. No en nyt sattunut löytämään niitä mistään. Prkl.
Paikkamakuu. Nitro teki paikkamakuuta kun pikku Sole treenasi hyppynoutoa. En ottanut aikaa, arvioilta 5 minuuttia ja palasin palkkaamaan koiran ja vapautin. Makasi hyvin, ei heittänyt lonkalleen. Jesh!
Jotenkin tuli taas sellainen olipahan reenit olo. Ja sellainen "ei toi mitään osaa". Hitto. Onkohan mulla asennevamma. Carita oli sitä mieltä, että Nipa on teknisesti kovin taitava, varmasti yltää valioksi asti. SM taso ei sitten niinkään, jos palkkailen tollaisista typeristä asioista. Intoa pitäisi saada myös lisää, kun koira kuitenkin osaa asioita ihan kivasti. Pitäisi keksiä erilaisia treenejä, kivoja, hauskoja ja yllättäviä. Ohhoh. Jotenkin saamaton olo. Hitto vieköön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti