tiistai 12. maaliskuuta 2013

Täydessä touhussa

Sunnuntaina palattiin kotiin maalta ja tie vei suoraan Veikkolaan tottiksiin. Nitron seuraaminen oli muuten ihan kivaa, mitä nyt pientä edistämistä... Ei kuitenkaan niin pahaa kuin ulkona treenatessa. Nouto oli jotain ihan kamalaa.. Lönkötteli kapulalle, kurkkasi Katjaa ilmeellä "helppo nakki!" lönkötteli hienon banaanin kautta takaisin. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin Nitro ei ainakaan mälvä kapulaa vaan pitää hyvin. Paikkamakuussa teki hyvin kun riiseni Diego treenasi luoksetuloja ja Sakemanni Sami noutoa. Hitto Sami menee kapulan luokse vauhdilla! *olen kateellinen*
Lisäksi Nipa teki jääviä. Istuminen huono, muut Katjan mukaan ok.

Maanantaina ajeltiin Nipan kanssa Jokelaan. Vois sanoo, että näytettiin siltä, ettei osata yhtään mitään. Näissä treeneissä positiivisinta oli Nitron asenne seuraamiseen, se tekee oikeasti töitä. Edisti, edisti, edisti. Pysähdykissä ei istunut. Grrrreat!

Hypyssä teki ensimmäistä kertaa (!!!) maahanmenon. EI ole koskaan ikinä missään tehnyt tätä väärin. wtf? Tulee kuitenkin ihan hyvin eteen.

Noutoon tehtiin vauhtia. Yritin vapauttaa koiran suoraan leluun, ei päästä kapulasta irti.. Ei missään tilanteessa. Paluuvauhti treenejä enemmän. Luoksetulossa valuu, valuu, valuu. Tarvitsee tehdä pysähtymisiä lyhyemmältä matkalta pallolla. Kaukokäskyissä nouse seisomaan. Ollaan joo tehty seisomistakin hieman, mutta ei ole sitäkään koskaan tarjonnut missään. Ihan oikeasti, vaikka meni poskelleen ja sormet ja varpaat oli jäässä vielä keskiyöllä, niin kylläpä on mukava treenata seurassa.

Tiistaina sitten Vuokkosille. Pommi teki AVOn liikkeet, sekä ruutua, merkkiä, hyppynoutoa metallilla ja tavallisella kapulalla. Ei oikeastaan missään muussa ollut huomautettavaa, paitsi siinä saakelin paikkamakuussa. Seuraaminen tuntui erittäin hyvältä tänään.

Nitro teki samoja liikkeitä kuin maanantainakin, lisäksi otin muutaman ruudun. Oli muuten huomattava ero suoraan ottaa tuo sheltti, joka on äärettömän nopea ja intopiukeena treenamisesta suoraan lennosta. Itsekin  oikein taas innostui. Namittelin seuraamista ja opettelin itse kävelemään suoraan. Koira tosissaan erkanee kun MINÄ kävelen vinoon koiran päälle. Nice. Hypyssä teki saman virheen kuin eilenkin. Ja onneksi muistin Tytin sanat ja korjasin vain sitä istumista, enkä vaatinut siltä hienoa eteen tuloa ja korrektia sivulle siirtymistä. Nouto oli tänään ihan kivan vauhdikas.

Vaikka ei ehkä mennyt ihan nappiin, oli jotenkin hyvä fiilis treenien jälkeen. Positiivisinta on se, että aussiet ovat aivan poikki. Nitro ei lähtenyt edes pihalle pissalle kun sitä sinne pyytelin. Liikuttavaa <3 Huomenna pidetään varmaankin vapaapäivä. 

Ja koska blogi ei ole mitenkään erityisen täynnä kuvia, laitetaan nyt sitten viime viikolta lenkkeilykuvia.













2 kommenttia:

  1. :D :D Nipa on tainnut ottaa mallia siskoiltaan tuohon maahan menoon hypyn jälkeen...Tai sit se on oikeesti geneettistä. :D

    VastaaPoista