Nitron kanssa on tällä viikolla jäljestetty joka päivä. Jälkien pituus vaihtelee, nyt olen kuitenkin alkanut tekemään melko pitkiä jälkiä, koska
- koira on jo melko etevä
- Nitro selkeästi palkkaantuu paremmin pitkistä ja haastavista jäljistä
- kun jäljet ovat olleet vaikeita, on koira ollut selkeästi keskittyneempi, häntä pysyy jo alkaalla
- Jäljellä on tapahtunut paljon edistystä
Eli, viimeisen kuukauden aikana jäljellä on ollut nameja vain satunnaisesti. Ei siis mitenkään orjallisesti esim. 10 askeleen välein. Vauhti jäljellä on silti pysynyt hyvänä ja motivaatio on ollut korkealla. Mukaan on entistä enemmän otettu myös haastavia kulmia, sekä ojien ja polkujen ylitystä. Lisäksi ilmaisuja olen ottanut ihan vain purkeillä, joissa on kissanruokaa. Jo muutamalla toistolla poika on tajunnut, että maahan mennään esineen kohdalla. Ensi viikolla on tarkoitus ottaa jäljelle mukaan keppejä. Monia VAU! elämyksiä ollaan jäljellä koettu, toki takapakkeja varmasti tulee, mutta olen kyllä tyytyväinen Nitron tämän hetkiseen tasoon. Maastoina on ollut vaihtelevasti peltoa, metsää ja ruohikkoa. Tämän kauden aikana Nitro on ajanut 150 eri mittaista jälkeä ja 200 tällä kaudella pyritään. Suurin osa Nitron ruokailusta tulee edelleen jäljeltä tai kädestä.
Pommi on myös ollut mukana jäljellä, ei toki ole ajanut niin montaa jälkeä kuin NItro, mutta olen tehnyt sille pitkiä ja vaativia jälkiä. Lisäksi Pommilla on aina tehty myös esineruutua ja tottista kun olen odottanut jälken vanhentumista. Tottiksessa Pommille tulisi saada lisää virtaa ja intoa ja nyt olenkin nostattanut koiraa vetoleikillä ja pallolla ja tehnyt siitä suoraan liikkeitä. Pommi selkeästi palkaantuu paremmin pallolla ja patukalla kuin ruokapalkalla.
Eteenmenot ovat jo ihan kivat, toki lisää vauhti voisi vielä olla. Koira irtoaa jo paremmin, mutta edelleen tulee niitä hetkiä kun se ei olisi ihan varma siitä kuinka pitkälle sen tulisi juosta. Tarkoittaen siis, että tällä hetkellä Pommi ei todellakaan juoksisi niin pitkälle, että kuulee maahan käskyn vaan alkaa selkeästi himmailemaan ja odottamaan käskyä tietyn matkan jälkeen. Tarvitsee siis tehdä enemmän eri mittaisia eteen menoja. Palkkana koiralla on aina ollut lelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti