Ajeltiin Pommin kanssa Espoon ikealle treenaamaan. Pommi teki hyvin ja varmasti paikkamakuun häiriön alla, tästä olen erittäin ylpeä. Makaa rauhassa, ei piippaa, ei vaihda lonkkaa. Mielestäni saa pitää pään ylhäällä ja olla valpas, sillä ei ota häiriötä muista. Ei usein edes käännä päätä ohi menevista/juoksevista ihmisista, koirista, pyöräilijöistä jne. Alussa tein muutamia jääviä, nämä ok.
Nouto. Näihin on onneksi tullut jo nopeutta, mutta otin silti muutamia nopeus harjoituksia. Leikitin koiraa patukalla ja vauhdista annoin "hae" käskyn. Palkkasin nopeista kapulaan käymisistä. Toisena harjoituksena tein kapulan kanssa vauhtiluoksetuloja. Jätin koiran istumaan, reilun metrin päähän noutokapulan ja itse n. 15 metrissä. Käskystä koira otti loistavasti kapulan suuhunsa ja vapautin leluun eri kohdissa. Toimi hyvin, ei mälvännyt kapulaa ja selkeästi halusi pitää kapulaa suussa.
Sivulle siirtymiset. Noh, näitäkin pitäisi alkaa uudestaan treenata, on vain jotenkin jäänyt. Mitä pidempi matka, sitä vinompi perusasento. Back to basics siis
Seuraaminen. Seuraamiset ihan ok. Alussa ennakoi hieman jääviä liikkeitä, mutta lelupalkan kautta tämä parani huomattavasti. Käännöksen ihan ok, täyskäännös hieman hakusessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti