Nitrolle otan setin tokoa ja agilityä. Kyllä, aksaa! Mehän aikoinaan jätettiin laji "tauolle", kun kuumakalle nosti kierrokset niin kaakkoon, että alkoi näykkimään. Mitkään kentältä viemiset ei tähän tehonnut ja ajattelin, että kyllä niitä lajeja löytyy muitakin ;)
Aamun tunteina mietin aina mitä koiran kanssa treenataan, olen kuitenkin pohtinut tokon saralta sitä, montako liikettä on fiksua ottaa ja miten monta toistoa. Myös palkkaamattomuutta ollaan treenattu melko paljon. On kuitenkin todettava, että tämä maha alkaa olla muutakin kuin vain hidaste, se on este. Kuinka paljon hallaa teen esim. koiran seuraamiselle, kun se koko ajan yrittää kuikuilla minua mahan takaa? Vaikka maha ei ole kovinkaan iso, mutta ei ole kyllä koirakaan.. Sehän me eilen Tytin kanssa taas todettiin. Aika lailla samankokoisia ovat Fisun kanssa. On tuolle pienelle harmaalle (tai siis sen ulkonäölle..) kyllä monet naurut naurettu, ei hyvää päivää. Kattokaa nyt sitä <3
Pommi puolestaan on tehnyt paljon aksaa. Se koira sitten niin tykkää siitä hommasta.Myös tottiksia ollaan otettu, eteenmeno tarvitsee ottaa nyt ihan projekti. Projekti listaan lisätään myös muita asioita..
Työn alle:
- Nouto (Nitro)
- Merkki (Nitro)
- Ruutu (Nitro)
- Varmemmat kontaktit (Pommi)
- Keppikulmia (Pommi)
- Eteenmeno (Pommi)
Lenkkeilystä: Koirilla on nyt ollut kuntokuuri päällä jo kauan aikaa. Talvella aloiteltiin hankijuoksulla ja nyt mun mammaloman aikana, viimeisten 6 viikon aikana, koirat liikkuvat metsässä vapaana n. 4-6 tuntia päivässä. Ohjelmassa on mm. mäkijuoksua ja uimista. Aluksi tosin lämmittelen koiria, Pommilla kun on taipumuksta lihasjumeihin.Eli n. 20 minuuttia on rauhallista kävelyä/pientä hölkkää ja vasta sen jälkeen lihaskuntoa/aerobista liikuntaa. Nitrosta oikeasti selkeästi huomaa, että sen lihaskunto on kasvanut ja sen keho vaikuttaa samanlaiselta kuin Eetu, eli lihakset kasvavat hyvin ja ovat myös näkyvillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti