perjantai 3. tammikuuta 2014

Treenisaastetta Nitrosta

Joulun pyhät ollaan treenattu ahkerasti, olen lomalla ja hallikorttia on kulutettu melkein joka päivä. Muutamia pointteja Nitron treeneistä. Loput koirat myöhemmin.

Nitro

Ollaan tehty paljon perusasentoja eri kulmista, asennoista jne. Tulee hyvin paikalle, oikea etutassu on siirtynyt samaan tasoon vasemman tassun kanssa ;) Ruutu on edistynyt hieman, osaa jo hakeutua itse oikeaan paikkaan kun palkkaa ei väärästä paikasta tule. Ja vihdoinkin mulle on takaraivooniskostunut Tytin sanat "Älä perkele palkkaa sitä jos se tekee sinne päin". <3 Ruutuun lähetettäessä välillä tulee haukahdun, hitto :(

Paikallamakuussa makaaminen ja paikallaan pysyminen ei ole ongelma, ongelmana on ollut vinoon jääminen --> Petra palkkaa tyylikkäästi oikealla kädellä, niin kai se koira nyt kurkottaa sinne oikean käden suuntaan. Tänään tehtiin peilin edessä näitä aamu- ja iltatreeneissä. Parempia jo. Istuminen ollut ok, pää kuulemma pyöri muutaman kerran viereiselle kentälle, kun siellä oli kovaääninen agiliitäjä :)

Tunnarissa tyyppi osasi ensin oikein mallikkaasti, sitten tapahtui se perus, alkoi tuomaan minkä kapulan nyt ensimmäisenä suuhunsa nappasi. Tein sitten siten, että kun näin, että koira on ottamassa väärää kapulaa, käskyllä poi kapuloiden luota. Lisäksi tehtiin ihan perus yhden kapulan piilottamista. Tänään aamu- ja iltatreeneissä onnistuneet toistot. Hyvä.

Seuraamista olen palkannut vaihtelevasti, yllättäen kurkotteli oikean käden suuntaan. Askelsiirtymissä ei ole ollut nyt ongelmia. Eli nämä hyvät. Pitäisi löytää vielä se sopiva tahti "juoksuun".

Noudoissa ei enää varasta, haukkuu kapulalle mentäessä. Perkele. Olen namitellut koiraa sivulla, ja antanut hae käskyn --> Tuijottaa typeränä "mikä käsky". Hyppynoutoa olen tehnyt siten, että olen vienyt kapulan selkeästi vinoon, koira hakee suoran linjan takaisin tullessa hyvin. Näitä kuitenkin treenattava lisää. Metkussa ollut hieman epävarmuutta, lähtee hyvin noutoon, kapulalla kumartuu ottamaan, kurkkaa minua "pitääkö oikeesti" nappaa sitten kapulan ja tuo hyvin vauhdilla. Eteentulot hieman vinoja, ne treeniin.

Liikkestä istuminen on ollut varma, omien merkintöjen mukaan viime viikkojen aikana 0 virhettä, jes. Zetaa ollaan nyt tehty pariin otteeseen kisamaisesti liikkurin kanssa, Nitro on erotellut asennot hyvin.

Kaukot ei onnistu vieläkään, lisää treeniä. Tulee eteen päin istu-seiso vaihdossa, ja välillä liikkuu sivuttain.

Kaikenkaikkiaan Nitron kanssa on ollut hyvä treenifiilis, sille pitäisi keksiä vaihtelevampia treenejä, se on selkeästi ottanut treenit hyvin vastaanja jopa kuuntelee. Yksi asia mistä saa kai olla hieman ylpeä on se, että Nipa ei ole treeneissä välittänyt juoksunartuista ollenkaan, se keskittyy duuniin, eikä naisiin ;)

Ensi kaudelle Nitrolle laitetaan tavoitteeksi luontevasti VOI 1, EVL 1 tulos (kertaa kolme...) olisi hieno homma. Toivottavasti saisin treenattua koiran myös kuntoon pk kisoja ajatellen. Pakko H:ta näyttelyistä pitää kai lähteä myös metsästämään.

Uudesta vuodesta sen verran, että kukaan koirista ei stressannut mitenkään raketteja. Köllöttelivät sisällä ja kävivät normaalisti kesken paukkeen ulkonakin temmeltämässä, kun sinne pyysivät. Hyvä meidän jengi <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti