perjantai 25. lokakuuta 2013

Mitä sinulle kuuluu?

Voi Diili Diili. Se on hauska lapsikoira. Sellainen pitkäjalkainen rimppakinttu. Ei enää pelkkä valkoinen taulu, hieman väriä jo maalattuna. Mutta eihän se mitään osaa. Tietenkään ;) Vaikka hskh:n tokoissa penneä sanotaan priimukseksi ja vaikka se totisena tarjoaa kaikkea "osaamaansa".



Diilin aika on kulunut elämän koulussa, hieman tokoa, jonkun verran jälkien nuuhkuttamista ja lenkkeilyä. Jos vertaa sisaruksiinsa, niin ollaan varmaan siellä häntä päässä tokotouhuissa. Mut ei se meitä haittaa, sillä Wau mikä Diili!

Nitti pieni pirulainen tiputtaa turkkiansa, tokoilee  ja valmistautuu jossain vaiheessa siihen VOI kokeeseen. En ole itse ollut kovinkaan aktiivinen kisailmojen kanssa. Ehkäpä siirtyy ens keväälle, sit rykästään tokot pois alta ja keskitytään pk hommiin.. ;) Aina voi unelmoida.


Nitro on myös nuuhkutellut jälkiä ja koko ajan tuntuu, että se on niin erilainen koira pk hommissa. Se rakastaa touhuta maastossa ja siitä näkee miten ylpeä se on itsestään kun sitä kehuu onnistumisista.

Pommi. Se on harmaantunut. Ihan oikeasti tai ei harmaantunut, red merle kun on, vaan varsinkin sen naama on vaalentunut. Silmen ja suun ympärillä on valkoiset rannut. Pommin kanssa on hauska hömpötellä. Se on aina into piukeena hommissa. Tokossa Pommin kanssa olisi paljon pilkunviilaamista. Ihan oikeasti, sille on opetettu niin monta juttua väärin, ja sillä on niin monta pahaa tapaa.


Pommi on hauska, Nitro on tosikko ja Diili on pieni kiusanhenki. Rakas aussie kolmikkoni.

3 kommenttia:

  1. Mä raahaan teidät seuraksi johonkin VOI-kisaan vielä tän vuoden puolella ;)

    VastaaPoista
  2. Voidaan pitää sun takkia ja Kyllin hihnaa kun ootte kisaamassa ;)

    VastaaPoista
  3. Mä voin tulla taas ottamaan kuvia kun te ootte palkintopallilla.... :D

    VastaaPoista