keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ohoi ja tuulta päin

Huhhuh, paljon on tapahtunut vuodessa. Tai no jos tarkkoja ollaan niin vajaassa vuodessa. Blogi on ollut hiljaa, monestakin syystä. On ollut henkilökohtaisia asioita, joiden vuoksi on pitänyt miettiä omaa ajankäyttöä ja elämää muutenkin uusiksi.

Nyt kuitenkin uusi paikkakunta ja hiljalleen alkaa elämäntilanne olla sellainen, että aikaa koirien treenaamiseen löytyy enemmän. Vaikka blogi on ollut hiljaa, ei se tarkoita, etteikö koiria olisi treenattu. On niitä. Tosin ilman mitään tavotteita. Olen kuitenkin huomannut itsessäni sen piirteen, että tavotteita on asetettava, muuten treenaaminen on sellaista "vähän sinne päin" -touhua.

Diili on kasvanut. Siitä on tullut iso. Kaikki 16 kiloa. Diili on, miten sen sanoisi. Valloittava persoona, se hurmaa kaikki. Treenaamisessa mulla on jonkin verran sen kanssa haasteita. Tai haasteita ja haasteita. Jokainen koira on toki erilainen, mutta Diili on sanotaanko mielenkiintoinen treenattava. Didi on persoona, se on hemmetin eläväinen tyyppi. Diili valloittaa kaikkien sydämen, se on vaan.. Niin Älytön.




Muutamia plussia listatakseni
- Se on vilkas (välillä liiankin, tämä voi toki olla miinuskin)
- Sillä on erinomainen motivaatio (mun mielestä)
- Se osaa treenin jälkeen rauhottua hyvin (ei sählää ja säpellä vaan käy maaten ja hengailee)
- Se on erittäin nopea
- Palkkautuu hyvin lelulla ja namilla

Ja sitten, muutamia pohtimiani miinuksia. Näissä siis ajattelen itseäni ohjaajana ja myös sitä mikä tuo omaan ohjaamiseeni ja kouluttamiseeni haasteita
- Diili kyseenalaistaa melkein kaiken (joo se on narttu..) verrattuna Nitroon, joka on mallia "ai sä sanot et tehdään näin, niin tehdään sit näin" (joo ei saa verrata) 
-  Se osaa säheltää ja koheltaa ja on erittäin malttamaton, joissain asioissa. Tämä toki on varmasti pitkälti koulutuskysymys
- Se on vilkas (Ja tämä on samalla plussakin, jos se osaa hyödyntää)





Diili on älytön persoona. Se oikeasti on. Niin hyvässä kuin pahassa. Mun pitää vaan oppia tuntemaan sen metkut ja opittava hyödyntämään sen äärettömän hienot harrastuskoiran ominaisuudet. Ihan oikeasti. Diili on mun kasvunpaikka myös ohjaajana, se ei nöyristele mua, mutta Diili ei myöskään aliarvioi mua. Didi on nöyrä ja selkeästi kunnioittaa ohjaajaansa, mutta huumorilla se yrittäää välillä keventää tunnelmaa. Se tekee mitä sanotaan, omalla twistillään ja siitä tulee upea harrastuskoira, kun mä vaan osaan kaivaa ne oikeat jutut esille.



Nitro on Nitro. Nykyään tuntuu äärettömän helpolta treenata sen kanssa. Vaikka se on luonteeltaan vittupää (myöntäkää nyt muutkin tämä fakta), niin jotain tossa rekussa on sellaista, mikä vetoo muhun. Olisko se sitten se, että ollaan molemmat vittumaisia tulisieluja ja loppujen lopuksi hemmetin voitontahtoisia vai mikä. Mene ja tiedä. Nitro on muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon. En tiedä vaikuttaako siihen ikä vai se tosiasia, että moni juttu meidän elämässä on muuttunut, ollaan esimerkiksi vuoden sisään muutettu neljä kertaa. Kyllä. Neljä. Nipa on äärettömän tarkkaavainen ja etenkin mun tyttöä kohtaan se on jotenkin niin suojelevainen ja rakastavainen. Se saattaa hengaa iltaisin tytön sängyn vierellä ja odottaa, että hän nukahtaa. Toisinsanoen, Nipasta on tullut nössö.



Nitro on jännä koira ja selkeästi siihen vaikuttaa ei treenatut kaudet. Silloin se on levoton ja mä itsekin huomaan, että se ei ole onnellinen, jos ei saa tarpeeksi niitä harrastuskoiran perusjuttuja: liikuntaa ja treeniä. Lisäksi tälle koiralle on myös tärkeää (nykyisin, ennen se ei halunnut olla mukana, vaan oli mielummin omissa oloissaan) saada olla  mukana ihan arjen perusjutuissa. 

Nitro on mun mielestä  edelleen ihan super treenikaveri. Se antaa mulle kaikkensa. Ihan oikeasti, se tekee miten se on opetettu, mitä siltä on vaadittu. Se kyllä osaa ja paikkaakin ohjaajan virheitä toisinaan. Se on siinä jännä, että se tekee niinkuin sanotaan, vaikka tietäisi, että nyt menee väärin. Esimerkkinä: Tehtiin jotain hömppäaksaa tässä yks kerta. Mun piti laittaa koira putkeen, mutta jotenkin ajattelin jo vieressä olevaa A-estettä, joten näytin koiralle putkea ja sanoin "kiipee". Se oli jo menossa putkeen, mutta korjas sit viime metreillä putken suusta ohi ja meni A-esteelle. "Sähän V**** sanoit kiipee". Mun oli pakko palkkaa koira. Taskullisella nakkia ja pallolla. 

Olkoot kuka Nitrosta mitä mieltä tahansa, sillä se ei ole niiden koira, vaan mun, mutta on se vaan sellanen epeli. Mä oon oikeasti repinyt viis kiloa hiuksia päästäni sen takia. Ja varmaan itkeny onnesta, sekä vitutuksesta yhden merellisen verran. Mutta koirasta en luopuisi, milloinkaan, koskaan, ikinä. On se sellanen vittupää ettei toista ole. 





Näillä tunnelmilla kohti parempaa vuotta, hienompaa treenikautta. Tavotteita asetellaan tässä kunhan palaset on kohdillaan.

1 kommentti: