perjantai 26. huhtikuuta 2013

Missä mennään?

Tällä hetkellä kun olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen vaikka joka päivä treenaamaan, niin ei tule kirjattua kaikkia treenejä ylös. Onneksi kuitenkin olen RytmiRyhmän ryhmässä hehkuttanut jos joku on onnistunut, ja tietty itkenyt kun "kaikki" menee perseelleen.

Pieni tsekkaus siis Nitron AVO liikkeisiin.

Paikkamakuu 3 min. En usko, että koira nousee ylös. Välillä makaa levottomasti, eli häntä ja pää heiluu. Bh koetta ajatellen pitäisi treenata näkyvillä oloa. Koira kestää huonommin sen, että seison selin koiraan.

Seuraaminen tuntuu hyvältä, ei edistä, pitää paikan, keskittyy hyvin. Jaksaa pitkääkin pätkää, ei ennakoi.

Maahan meno seuraamisen yhteydessä. Ei korjattavaa. Tippuu suoraan hissinä alas.

Luoksetulo. Pysäytys pitää olla nopeampi. Hieman ehkä epävarma. Tämä saata SM kisoihin kuntoon!!!!

Seisoominen seuraamisen yhteydessä. Pysähtyy jämäkästi, oikeasti heti käskyn saatuaan. Ei katso yleensä edes taakse, kun menen koiran ohitse. Malttaa odottaa käskyä perusasentoon hyvin.

Nouto. Välillä liikaa virtaa, eli lähtee haukahtaen kapulalle. Noudosta on tullut Nipan lempiliike. Ja kaikki, jotka tietää meidän "ongelmat" (lue ohjaajan saamattomuuden, kun ei ekalla toistolla onnistunut...) noudon kanssa, tietää mistä puhun.. Treeniä vierailla kapuloilla pitäisi tehdä. Välillä tuo kapulan eteen vinoon.

Kaukot. Ei ole ollut pitkään aikaan mitään huomautettavaa.

Estehyppy. Tässäkään ei ole ollut huomautettavaa.

Oon miettinut sitä, että kun kaikki puhuu liikkeiden välissä tapahtuvasta niin paljon, että mitä hemmettiä mun muka pitäis siinä tehdä? Keksiä joku palkkaus keino? Mitähä? Koira on hallinnassa, kehun sitä kun on sen aika, tehdään kokeessa liikkeet ja that´s it. Koira on intopiukeena kun saa esittää parastaan ja kun mä olen tyytyväinen. Pitääkö siihen jotain lisä äksöniä vielä kehitellä?

Kaikkee kivaa on tulossa. Oon ihan treenihurmiossa kevään/kesän kanssa. Ens  viikolla jäljelle, toivottavasti hakuilemaan. Toivottavasti tällä kaudella saan vietyä koiraa eteenpäin, sillä moottori Nitrolta ei lopu. Se on kyllä sellanen oma ihana paskapää.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Treenattiin taas

Treenattiin taas Nitron kanssa Vuokkosilla.

Seuraaminen. Tuntui hyvältä. Välillä tunnen kädessä hännän pään, eli paikkaa pitää vielä vahvistella taaksepäin. Paha tapani on lopettaa namittelu/palkkaus aivan liian aikaisin, kun "koira osaa".

Jäävissä ei mitään moitittavaa. Täpäkät :)

Nouto oli tänään loistava. Vauhti hyvä ja palautus suoraan ja tiiviisti eteen. Yksi kerta riitti ;)

Luoksetulon pysäytys kusi. Tai siis, siitä pitää ehdottomasti saada nopeampi. Koira on selkeästi epävarma pysähtymään. Myös mulle itselle on jotenkin hankalaa antaa se hemmetin käsimerkki. Pitää varmaan tehdä lyhyemmältä matkalta pysäytyksiä.

Hyppy. Nou problemos.

Ruutu. Se ei vaan osaa, niin miksi mun pitää aina koittaa sitä koemaisesti ilman palkkaa. *hakkaa omaa päätään seinään* tehtiin siis epäonnistuneen viritelmän jälkeen lyhyeltä matkalta paikkaa.

Metallinouto omalla kapulalla ok, vieraalla metskulla epävarma. Treeniä, treeniä.

Loppuun 3 minuutin paikkamakuu. Jätin koiran siten, että näin sen piilosta. Makasi hyvin, pari kertaa käänsi päätään vieteiselle radalle, jossa ooku terrieri länkytti koko ajan mitä oli agiradalla. Sivulle nousu hyvä ja nopea.

Kivat treenit. Ihana ilma, super koira.

P.s. Miksi blogger toimii niin hemmetin huonosti Ipadilla kirjoittaessa? Tää typerä fontti ei edes suostunut vaihtumaan.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Pitäiskö jotain kirjata välillä ylöskin?

Ollaan treenattu. Välillä kaksikin kertaa päivässä olen käynyt hallilla. 
Huomioitavaa Nipalla:

- Vieraita noutokapuloita! Ei meinaa millään nostaa toisen koiran hajuista kapulaa. Ohjaaja opettelee heittämään kapulaa kunnolla.

- Luoksetulon stoppi saatava nopeammaksi. Lisää vauhtia! Ja ohjaaja opettelee pysäyttämään koiran oikeaan kohtaan...

- Paikkamakuu. Pysyy kyllä joo, mutta on levoton. Tietoinen kaikesta Enemmän treeniä!

- Seuraaminen kivalla mallilla. Nopea seuraaminen kaipaa hiomista.

- Merkki on nyt ollut ihan passeli. Haukahdus jäänyt suurimmaksi osaksi pois

- Ruudun paikkaa vahvistettava. Nyt menee usein takakulmaan "merkille".

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Mämmiä maha täys, ei suinkaan!

Ollaan toki treenattu pitkin viikkoa, jäänyt taas vain laiskuuttaan kirjaamatta. Tänään menin Vuokkosille ja tein Nitron kanssa AVO luokan liikkeet käänteisessä järjestyksessä, kuten lauantain kokeessakin oli. Jo alussa tiesin, että koiralta olisi otettava höyryjä pois, eikä viedä suoraan kehään. Ja kokeessa toki olisin niin tehnytkin.

Hyppy. Liike ok, mutta lähti hyppyyn haukahtaen. Tämän toki aavistin, kun otin koiran melkein suoraan autosta kentälle.

Kaukot. Ei huomautettavaa. Muistin jopa hengittää, enkä ladellut koiralle läskyjä nopeaan tahtiin..

Nouto. Hyvä, melkein loistava. Palautus oli vauhdikas. Jee! p.s pitäisi saada Nipa vauvojen kapulalta pois... ;)

Seisominen seuraamisen yhteydessä. Nopea seisominen, jäi hieman poikittain. Ei hievahtanutkaan kun kävelin ohi. Tarvii suoristaa seisomista.

Luoksetulo. Lähti kovaa! Pysähtyi kyllä vinottain, eli odotti varmasti palloa... Vaikka yritän heittää pallon aina koira yli. Eteentulo hyvä, suora ja nopea. Sivulle siirtymisessä ei ongelmaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Super.

Seuraaminen taluttimetta. Muistelin kaavion suurin piirtein. Piti kontaktia hyvin, vaikka viereisellä kentällä räksytti borderterrieri koko hemmetin ajan. Käännökset hyviä, oikealle ehkä irtoaa hieman. Täyskäännös vasemmalle hyvä. Juoksuosuus korrektia, ei keulinut. Tein myös piruuttani askelsiirtymät, ne oli hyvä. Jopa askeleet taakse.

Paikalla makaaminen. Jätin koiran melko kentän laitaan, tippui hyvin alas. Jäi rauhallisen näköisesti. Olin piilossa kentän toisessa päässä. Viereisellä kentällä borderterrieri länkytti edelleen treenatessaan agilityä. Koira makasi rauhassa, kurkin sitä peilin kautta.

Loppuun otin vielä VOI ruudun. Löysi ruudun hyvin, maahanmenoon kaksi käskyä. Tuli hienosti kutsuttaessa sivulle. Ruutuun lähetettäessä, ei haukahtanut!

Hyvin meni liikkeet, harmittaa oikeasti aika paljon, etten ilmonnut koiraa viime lauantain kokeeseen. Shiiiit.