tiistai 8. helmikuuta 2011

Treenileiri 5.-6.2.2011


Ajeltiin Pommin kanssa Kannukseen treenailemaan Shepmates kasvattien kanssa. Perjantain reilu 6 tunnin ajomatka ei iltatreeneissä näkynyt koiran kanssa oikeastaan ollenkaan.

Agissa otettiin perjantaina keppikulmia ja irtoamisia. Koira irtoaa esteille hyvin, MUTTA! tahtoo hieman liian omatoimisesti hakeutua seuraavalle esteelle. Käy niin kierroksilla, että ei aina ehdi kuuntelemaan ohjaajaa. Tähän otettiin mukaan "pakko", eli koira ei päässyt seuraavalle esteelle, ennen kuin se selvästi kuunteli ja tuli "käteen". Reilusti tehtyjen toistojen jälkeen alkoi herralla korvatkin pelaamaan..Keppikulmat olivat melko hyviä, pujottelee itsenäisesti, mutta selkeästi huomaa, että olen treenannut oikeaa puolta enemmän. Tällöin kepeille meno oli selkeästi varmempi. Tätä siis lisää, kunhan lumet hieman sulavat.

Agissa otettiin myös irtoamista hyppyihin, hyppysuora koostui 6 esteestä. Treenattiin oikeaa juoksu/hyppytekniikkaa. Ensin kaikki sujui hyvin, mutta kun koira selkeästi halusi esteiden päässä olevan palkan, alkoi juoksuaskel selkeästi rikkoutua. Palautin koiralle  mieleen mitä siltä oikein vaaditaan ja lyhensin hyppäämistä 3:een ja 4:ään esteeseen. Muut aksailut olivat ihan perus, otettiin kontakteja ja pientä radan pätkää. Lauantain aksailuissa tehtiin melko vaikeaa rataa, jossa oli paljon haltuun ottoja, kieroja, ja eri keppikulmia. Koira ei selkeästi hypyn kierrossa "uskalla" hypätä minun "päälleni". Tarvitsee siis treenata sitä, että koiralla on lupa hypätä "päälle", jotta saadaan takaakierrot siistimmiksi, varmemmiksi ja vauhtia lisää. Erittäin hyviä vinkkejä saatiin kaikissa ongelmissamme, huomasi selkeästi, että koira rakastaa lajia ja että meillä ei ole ollut talvitreenipaikkaa...

Toko. Niin, meidän ikuinen vääntötoko. Ei vaan, hyvin ollaan edistytty, ohjaajan pitäisi nyt vaan oikeasti luottaa siihen, että koira pysyy paikkamakuussa (niin kuin pysyykin) ja ilmoittaa koira kisoihin. Tunnaria pitkästä aikaa, muistin virkistämisen jälkeen ok. Hienoa oli, että vaikka oltiin sisätiloissa, koiria treenaamassa ja häkeissä yhteensä 30-40, meidän Pommi ei ottanut mistään yhtään häiriötä, vaan keskittyi loistavasti. Se kyllä oikeasti tietää mitä se tekee... Ohjaanan pitäisi tehdä selkeästi enemmän suunnitelmallisia treenejä. Toivottavasti päästään kevään tehotoko ryhmiin ja kisaamaan.

Sisäetsintä. Kannuksen maaseutuopiston tiloissa. Koiralle laitettiin 3 maalimiestä suorapalkalla. Koira ei ole koskaan ennen tehnyt sisäetsintää ja hieman mietin miten pärjää eri pinnoilla. Otin koiran sisään ja päästin vapaaksi. Hetken käveltyämme koira selkeästi sai vieraan ihmisen hajun (ilman mitään käskyä) ilmasta, tarkisti meidät kaikki 3 henkilöä ja lähti määrätietoisesti jurkät portaat ylös. Nappasi maalimiehen hajun kerralla ja löysi maalimiehen hienosti pimeästä kulmasta. Seuraava maalimies olikin sitten lautakasojen takana, pimeän huoneen nurkassa. Pommi selkeästi ymmärsi heti ensimmäisellä maalimiehellä, että ihmistä etsitään ilmavainulla. Seuraavan maalimiehen luona menikin sitten jo hienosti itse maahan odottamaan palkkaa. Käveltiin rakennuksessa eri pinnoilla ja annoin koiran vapaasti tutkia ja haistella paikkoja. Viimeinen maalimies oli traktorihallissa renkaan juurella. Hallissa oli selkeästi erilainen haju, ja mietinkin jo miten koira siihen reagoi. Nappasi kuitenkin melko nopeasti mistä suunnasta vieraan ihmisen haju tulee ja lähti itsenäisesti ja varmasti etsimään. Paikallisti maalimiehen melko nopeasti. Erittäin hieno Pommi! Ja mielettömän ylpeä omistaja omasta etsijäkoirasta!