tiistai 10. kesäkuuta 2014

Oho! Ja elossa. Mitä ihmettä?

Päätin sitten skarppaa bloginkin suhteen, koska Sanikin niin teki ;)
Haha. Mistähän sitä aloittais.

Ensinnäkin meidän lauma on kutistunut puoleen. Kaksi vanhinta viettävät tällä hetkellä maalaiselämää, katsotaan jäävätkö sinne vai muuttavatko takaisin. Helpompaahan se kahden koiran kanssa on kaikilla osa-alueilla. Ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että joku koira jää aina kotiin kun toiset pääsee treenaamaan. Toisaalta poden myös huonoa omatuntoa siitä, että osa koirista on muualla. Oman elämäntilanteen vuoksi kuitenkin ainakin aluksi näin, katsotaan.

Nitron käytökseen Pommin ja Maisterin lähtö on vaikuttanut selkeästi. Sillä ei ole enää niin kiire olla joka paikassa ensimmäisenä ja koiran käytön on muutenkin hieman hmm. Se hakee paljon enemmän läheisyyttä ja on enemmän mukana "Normaalissa arjessa", Nittihän on aina ollut sellainen, että seurailee mielummin asioita hieman kauempaa.. Länkyttääähän se vielä, mutta ei niin paljon kuin ennen. Ne on Diilin kanssa aika hitsautuneita yhteen <3

Diili on Diili. Se on hauska. Juoksuja odotellaan edelleen, vaikka vuosi pamahti plakkariin. Didi on sellainen energiapommi, se on joka paikassa. Aina. Ensimmäisenä. Se sählää, säheltää ja tunkee syliin. Sen taistelutahto on selkeästi paljon "parempi" kuin ennen. Sillä on ehkä tullut ministi järjeä päähän.. Tai sitten... Noh.

Niin se vaan Tytiltä tuli kutsu Tokon sm-kisajoukkueeseen. Tänäkin vuonna edustetaan JSKK:ta Porissa Nitron kanssa. Kiitos Tytti luottamuksesta. Koko joukkue koostuu Särkivaaran koirakoista:

- Samppa ja Särkivaaran Tuskim-pa "Töpö"
- Sani ja Särkivaaran Yllin Kyllin "Kylli"
- Anne ja Särkivaaran Yleisön pyynnöstä "Noppa"
- Tytti ja Särkivaaran Älä Tyri Nyt "Mikro"
- Petra ja Särkivaaran Ydinkysymys "Nitro"

Ohhoh. Jännittää hyvällä tavalla, en ole kisannut niin pitkään aikaan. Toisaalta sormet oikeesti syyhyy päästä kehään. Odotellaan josko se Toko flow sieltä treenien kautta löytyisi. Tarvitsisi ottaa kyllä häiriötreeniä ja paljon. Mutta, niin siistii :) Nastaa nähdä kaikki kaverit ympäri Suomea!

Katsotaan jos saisi hiljalleen taas kirjattua treenejä ylös... Lupaan ja "lupaan" ;)