perjantai 15. helmikuuta 2013

Vuokkosilla

Ihana Minttu lainasi pientä Corsaa, jonne tungin kaksi aussieta ja pääsin treenaamaan. Kiitos Minttu <3

Pommille tein paikkamakuuta piilossa. Peilin kautta näin koiran koko ajan (osaako koira hahmottaa ohjaajan peilin kautta?). Jäi rauhassa makaamaan. Minuutin kohdalla nousi taas ylös. Mä luovutan. Ihan oikeasti, mä luovutan. Se ei vaan makaa ja piste. Hitto. Mä kärsin. Otin sille parit seuruut (jotka sujuivat, jee!) ja vaihdoin aksaan. Viereisellä kentällä oli rata valmiina, joten sain tehtyä hyvin irtoamista putkelle ja kepeille, sekä hyppysarjaa. Pommi tykkäsi.

Nipalla oli virtaa, todentotta. Seuraamisissa edisti alkuun ja perusasennot olivat vinoja, sekä liian takana. Ja kyllähän se sitten seurasi lopulta hyvin.

Noutoon tehtiin taas palautuksissa vauhtia. Eli kun koira palasi takaisin päin vapautus käsky ja kiinni leluun. Nipa tykkäsi. Toivottavasti saadaan tuota noutoa sellaiseen kuosiin kun sen pitäisi olla tässä lähiaikoina. 

Eteentulot oli tänään hyviä. Muutaman kerran jäi vähän kauemmaksi, mutta korjasi itse.

istu-seiso-maahan käskyjä naksuttelin peruuttamalla. Erotteli hyvin. Ja oli nopeita. Välillä nauratti kun jannu istui niin tomerana.Hah.

Ruutu ja merkki meni hyvin, paitsi koiralla lähtöhaukku. Se pitäisi saada kitkettyä pois.

Loppuun nipa rallatteli hieman putken kanssa, hienosti irtoaa putkeen pidemmältäkin matkalta. Kyllä tuosta varmaan agility koiraksikin olisi, kun vaan tuon liiallisen kuumumisen saisi pois. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti