lauantai 8. joulukuuta 2012

Perjantai Vuokkosilla

Huittisista ollaan kotiuduttu. Siellä treenattiin pari kertaa tokoa ja muutaman jäljen ehdin tallata ennen kuin lumet tuli maahan. 

Eilen kuitenkin päästiin taas Vuokkosille lämpimään halliin treenaamaan. Teemana oli seuraamiset, askelsiirtymät, kontaktin pitäminen ja vauhdin muutokset. Lisäksi treenasin avoimen luokan jääviä.

Seuraaminen häirittynä oli ihan ok, hieman väljää välillä, koira kuitenkin korjasi itse hyvin. Piti kontaktin hyvin. Edistytty siis on. Askelsiirtymiä Nitron piti hetki miettiä. Vasemmalle ihan ok, oikealle ei kunnolla lähtenut mukaan. Palkkasin sitten heti kun lähti mukaan (idiootti olen palkannut vasta aina sitten kun on sivulla...) ja parani huomattavasti. Taaksepäin siirtyminen hieman epävarmaa. Ennen tämä ollut kunnossa, en tiedä mitä on tapahtunut.

Kontakti Nipalla ok, niissä ei mitään ihmeempiä. Peilin edessä on kyllä kiva treenata. Oon nyt itekin oppinut sitä, ettei koiraan tarvitse koko ajan tuijottaa.

Vauhdin muutokset seuraamisen yhteydessä olivat hyviä. Hitaassa kävelyssä koira ei enää yrittänyt istua, edistystä! Juoksussa menin aika kovaa, tahdoin nähdä miten koira reagoi, alkaako edistämään. Pysyi hyvin. Olen naksutellut oikeaa paikkaa. Seuraaminen tuntui hyvältä.

Jäävät olivat hyvät. Ensimmäisessä seisomisessa käääntyi hieman kun ohitin koiran, huomautin asiasta. Seuraavat toistot ok. Maahanmenot hyviä, saisi kuitenkin olla hieman täpäkämpi. Ei kääntänyt päätään kun menin koiran taakse.

Loppuun vielä paikallaolot. 2 minuutin makaaminen. Menin piiloon, muut koirakot eivät ottaneet piilopaikkamakuuta. Muut kävivät palkkaamassa koiriaan. Nitro makasi äänettömästi, hyvässä ryhdissä, eikä ollut tehnyt elettäkään, että lähtisi. Ei hermotunut muiden palkkaamisesta, eikä pyöritellyt päätään. 2 Minuutin istuminen. Istui hyvin ryhdissä. Ei muuta kommentoitavaa. Hyvä Nipa.

2 kommenttia:

  1. Mäpä bongasin teidät viereisellä kentällä! Yritin vilkutella, mutta sä olit niin keskittynyt ettet tainnut nähdä. :D

    VastaaPoista
  2. Mä yritin katella ootteko kentällä, mutta enhän mä puusilmä mitään nähnyt, kun ei ollut laseja päässä.

    VastaaPoista