lauantai 15. syyskuuta 2012

Poikien jäljet

Kävin tallomassa jäljet lähi pellolle. Maastona pelto, jossa n. 10 cm pituinen ruoho, sekä kuivanutta heinää. Lisäksi paikoin vesilätäköitä. Pommin jälki oli n. 500 askelta, nameja harvakseltaan. Keppejä ei ollut joten laitoin 3 purkkia ja 2 esinettä, footbagin ja pienen pussukan. Nitrolle oli tarkoitus tehdä ihan vain lyhyt jälki, mutta tästäkin tuli reilu 300 askeleen jälki. Nameja alussa melko tiuhaan, vaihdellen 5-15 askeleen välein, lopussa harvemmin ja jokaisen ilmaisun jälkeen useammalla askeleella, jotta jälkimotivaatio myös esineen jälkeen pysyy korkeana. Jäljellä 3 purkkia, joiden tarkoitus oli muistutella mitä esineiden / keppien kohdalla pitää tehdä. Jäljet vanhenivat n. 45 minuuttia. 

Ensin Pommi. Jo autolla koira oli ihan into piukeena. Otin koiran kuitenkin sivulle ja seuruutin lähelle paikkaa. Laitoin liinan kiinni ja koira lähtikin itse suoraan jälkeä kohden ja nostikin sen heti. Hyvää, rentoa, intensiivistä ja varmaa jäljestämistä heti alusta lähtien. Meni löysällä liinalla, ilmaisi kaikki esineet varmasti, ilmaisut olivat suorat, eikä koira kurkkinut taakse, koska tulen esineen ottamaan. Lisäksi makasi rauhassa niin kauan, että sai uudestaan läskyn lähteä jäljelle. Jäljellä oli 5 suorakulmaa ja yksi vinoon lähtevä. Lisäksi lopussa puuduttava pitkä n. 100 askeleen suora. Aloin lopussa itse olemaan jo sitä mieltä, että nyt on koira ja ohjaaja mennyt loppupalkan ohitse ja aloin kuikuilemaan muualle. Koira oli kuitenkin sen verran varman oloinen, että oli pakko luottaa siihen. Ja lopulta heinän seasta iltaruoka löytyikin. Ruoan jälkeen palkkana pallo ja hirmuiset kehut hyvästä duunista. 

Hemmetin hyvä duuni koiralta, haastava vetinen maasto kuitekin. Pommi on aika taitava jäljestäjä, kai sen kanssa voisi kisaamaankin mennä, se tottis vaan..Oon huomannut nyt, että Pommi on monessa muussakin asiassa hirveän taitava, se tekee varmaa duunia myös haku metsässä. Sille on pohjat tehty ilmeisesti todella hyvin, kiitos vain Sinille, Minnille ja Egilille treeniseurasta ja vinkeistä.

Sitten Nitron vuoro. Jälkiä ollaan ajettu tällä kaudella kyllä, ei kuitenkaan niin paljoa kuin viime kautena. Lähti jäljelle hyvin, aluksi meni kyllä liina kireällä kaikkien namien ohitse. Pysyi kuitenkin jäljellä, pari kertaa varmisti jäljen vierestä jotain, mutta palasi aina takaisin. Ensimmäinen kulma ei ollut kovin nätti, meni hieman ohitse, mutta korjasi kuitenkin itsensä takaisin jälkelle. Ensimmäinen purkin kohdalla annoin maahan käskyn, maahan meno oli vino, mutta idioottina palkkasin kuitenkin. Olisiko pitänyt ottaa koira jäljeltä ja laittaa se uudestaan suoraan makaamaan? Metsässä ei ilmaisujen suoruudella kaiketi ole niin väliä, FH puolella se sitten olisikin tarkempaa. Erikoisjälki lajina kyllä kiinnostaa suuresti, mutta se siitä. Vaikea laji.

Toinen ja kolmas purkki meni jo paremmin. Tokalla purkilla hieman epäröi, mutta kolmannella meni jo suoraan maahan. Loppuun olin myös tehnyt melko pitkän suoran, jossa vaihtelevasti nameja. Välillä nameja oli useammalla perättäisellä askeleella. Lopussa iltaruoka, jonka ilmaisu oli ihan korrekti. Hyvä jälki myös Nitrolta alun kiireydestä riippumatta. Tuliskohan siitä hyvä jälkikoira?

Erittäin tyytyväinen poikien treeneihin. Hieman meinasin taas herkistyä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti