keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Jälkien tallaamista 27.4.2011


Jälkien tallaamista Lahdentien varrella olevalle pellolle.

Tein ensin Pommille jäljen. Jäljellä 3 purkkia ja 3 esinettä. Jälki oli n. 600 askelta pitkä sisältäen paljon kulmia ja muutaman ojan ylityksen. Nitron jälki käsitti n. 150 askelta, ja oli suora, jätin väliin myös tyhjiä askelmia. Eetulle tein muistin virkistysjäljen, makkaraa aika paljon askelmilla, pituutta n. 250 askelta.

Nitro ajoi jälkensä ensin. Muisti selkeästi mitä jäljestäminen on. Muutaman kerran nosti päänsä jäljeltä, kun viereiseltä tieltä kuului rekka-autojen ääniä. Jäljesti kuitenkin mielestäni hyvin, vaikkakin jo nyt oli muurahaisia jonkin verran. Ei haahuillut enää taaksepäin, vaan jäljesti hyvin eteen päin. Ja itseasiassa, jäljesti selkeästi paremmin makkarattomissa askelmissa. Lopussa purkissa palkka ja palloleikki loppuun. Ehkä siitä jälkikoira tulee 

Eetu seuraavana. Se hötkyili heti autosta ottaessani jäljelle ja meni hetki ennen kuin sain koiran rauhoitettua. Eetun jälki oli, noh Eetun tyylinen. Ahneesti poika eteni jäljellä ja heilutti cavaliermaiseen tyyliin koko ajan häntäänsä. Muutamia päännostoja ja harhoja, mutta ihan ok jälki Eetulle. Eetu kun ei oikein lelulla palkkaudu, niin lopussa herkkuruokaa purkissa ja nakilla pois jäljeltä.
Hyvä treeni koko kolmikolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti